|
Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n
Kiertopalkintojen historiaa
Vuosittain Club Show’ssa jaetaan kyseisessä näyttelyssä menestyneimmille irlanninsettereille kolmetoista erilaista kiertopalkintoa. Suurin osa niistä on kiertänyt yhdistyksen ensimmäisestä Club Show’sta asti ja ovat näin ollen jo toistakymmentä vuotta matkustaneet setteriltä toiselle ja myös maasta toiseen. Palkinnot lahjoitti yhdistyksen käyttöön silloiset aktiiviharrastajat. Jokainen kiertopalkinto on lahjoitettu ikuisesti kiertäväksi ja vuosien myötä niitä on tullut jokunen lisää.
Poikkeuksen kiertopalkintojen jaossa teki vuosi 1998 jolloin oli Maailmanvoittajanäyttely Suomessa ja hyvin kansainvälisen Club Show’n vuoksi kiertopalkinnot jätettiin jakamatta. Näyttelyssä jaettiin sen sijaan runsaasti pokaaleja, jotka koirat saivat pysyvästi omakseen.
Frinan Malja
Punaisten irlanninsettereiden rotunsa paras koira voittaa omakseen vuodeksi Eija ja Olli Jormakan lahjoittaman ja heidän kennel-nimeään kantavan pokaalin. Ensimmäisen Club Show’n alla Jormakat lupautuivat lahjoittamaan ROP-koiran palkinnon ja VSP-koiran palkinnon lahjoittajan kanssa päädyttiin hankkimaan samanlaiset palkinnot molemmille; siksi suuresta saavutuksesta oli kyse oli koira sitten ROP tai VSP. Kukaan koira ei ole tätä tavoiteltua pystiä onnistunut kahta kertaa voittamaan. Frinan Maljan kyljessä oleva kaiverruslaatta tietää kertoa pokaalin kiertäneen menneinä vuosina seuraavilla koirilla:
Heartbreaker –palkinto
Heartbreaker-palkinto on tarkoitettu ROP-koiran jälkeen parhaalle vastakkaisen sukupuolen punaiselle irlanninsetterille. Palkinnon takana on takavuosien ahkera näyttelyissä kiertäjä ja ajoittain myös menestyjäuros Frinan Heartbreaker omistajanaan Maarit Takala. Sen nimeä kantava pokaali on vain kerran osunut samalle koiralle kahdesti, Heartbreaker’n veli Happy Hero onnistui voittamaan sen kahdessa ensimmäisessä Club Show’ssa. Nämä ”kaksopokaalit” molemmat ovat voittaneet kertaalleen vain narttu Good Vibration vh Adelaarsvaren ja uros Jackpot vh Adelaarsvaren joka on näillä koiramäärillä jo melkoinen saavutus sekin.
Red Maple Award
Red Maple Award-palkinnon lahjoitti kennelnimen haltija Kai Sonny parhaalle nuorelle punaiselle irlanninsetterille. Viime vuodet kasvatustoiminnan osalta hiljaiseloa viettänyt kennel on tekemässä pikku hiljaa paluuta setteriharrastuksen pariin joten kukaties tulevaisuudessa näemme taas uusia Red Maple-koiria kilpailemassa myös tästä palkinnosta. Palkinto jaetaan sille juniori- tai nuorten luokan edustajalle, joka sijoittuu parhaiten PU/PN-luokassa. Koska kyseessä on ns. ikäkausiplakinto, tätä palkintoa on saman koiran erittäin vaikea voittaa kahdesti.
Red Fellow’s Malja
Club Show’n paras suomessa syntynyt punainen irlanninsetteri kilpailee Red Fellow’s Maljasta. Sen lahjoitti Riitta Kuismin ja Jouko Mustonen. Mielenkiintoista kyllä, tätäkään palkintoa eri ole kukaan voittanut kahdesti, pentuesisarukset ovat sen kyllä onnistuneet nappaamaan. Parhaan nuoren palkinnon tavoin tämä pokaali jaetaan sille kotimaiselle kasvatille, joka sijoittuu korkeimmalle PU/PN –luokassa.
Kennel Ashrim’s Trophy
Ahvenanmaalaisen Carina Eriksonin Ashrims -kennelnimeä kantavan pokaalin voittaa kunkin vuoden paras punainen veteraani. Palkinnon lahjoittanut Carina oli alkuvuosina vielä mukana yhdistyksen toiminnassa ja palkinto onkin kulkenut alusta saakka Club Show-palkintoa. Tälle palkinnolle on kahdesti saanut kiinnityksen Jackpot vh Adelaarsvaren. Jäämme seuraamaan, vieläkö se kolmas onnistuu tulevina vuosina…
Redgazelle-patsas
Runsaan pokaalivalikoiman joukossa on paljon ihailtu setteripatsaspalkinto parhaalle punaiselle pennulle. Sen lahjoitti Sari Naukkarinen ja nimensä se sai Sarin kennelnimestä vaikka patsaan koira esittääkin Wendover Gentleman-koiraa – yhtä merkittävimmistä brittiläisistä irlanninsettereistä. Red Maple Awardin voi teoriassa vielä voittaa sama koira kahdesti mutta tätä toista ikäkausipatsasta ei. Patsaan mukana kiertävässä albumissa onkin siis esiteltynä varsin kirjava nimijoukko niin suomalaissyntyisiä, tuontikoiria kuin ulkomaisessa omistuksessa olevia irlanninsettereitä.
Happy Heroes-lautanen
Tämä palkinto on nimensä mukaisesti lautanen ja sen lahjoitti Juhani ja Marjut Salmenpohja. Nimi on eittämättä peräisin heidän Frinan Happy Hero-koiraltaan ja sisäpiirin vitsinä on jo pitkään vitsailtu, että tämä palkinto on se jota kukaan ei halua. Joka vuosi sen on joku kuitenkin voittanut ja voitettuaan on ymmärtänyt miksi. Kerrottakoon, että palkinto on sen verran kookas, että sen esillä pitäminen tai säilyttäminen on hivenen hankalaa ja kaiverruttaminen vielä konstikkaampaa. Siitä huolimatta voittaja on aina ollut iloinen voitostaan! Kahdesti sen on kotiin saanut Entice Brilliant Red. Palkinto jaetaan Club Show’n parhaalle noviisille.
Rose D’ Anjou Memorial
Vain kaikkein vanhimmat harrastajat muistavat vielä Kickie Boman’n kauniin, jo kauan sitten edesmenneen nartun Rose D’Anjou’n. Tämän koiran nimeä kantavan muistopokaalin Kickie lahjoitti parhaalle punaiselle jälkeläisryhmälle. Triplavoittaja tässä palkinnossa on ollut Frinan Hazel ja heti sen kannoilla Dubliner Hip Hurray kahdella voitollaan. Erityisen merkittäväksi em. koirien voitot tekee se, että kumpikin on narttuja ja ne ovat pentupuuhiensa välissä ehtineet vielä kilpailemaankin – ja millä tuloksilla!
Kanelin Malja
Kanelin Maljan parhaalle punaiselle kasvattajalle lahjoitti nimen mukaisesti Kanelin kennelnimen takaa Teija Parkko. Tämä pokaali on jaettu ROP-kasvattajalle ja se on enimmäkseen matkannut Vihtavuoreen kuluneina vuosina. Myös ulkomaisilla kasvattajilla on ollut esittää laadukkaita ryhmiä ja muutaman kerran malja on matkannut ulkomaiseen kirjahyllyyn.
Entice-palkinto
Katriina Toikan lahjoittaman Entice-palkinto on lautanen parhaalle punaiselle valioluokan nartulle. Sitä alettiin jakaa vuodesta 2001 alkaen. Lautanen on saanut nimensä Katriinan kennelnimen mukaan. Sen jakohistorian aikana vain Dubliner Hip Hurray on onnistunut kiinnittämään sen kahdesti nimiinsä.
Red Marple Alfon’s Memoriam
Punaisten urosten valioluokan voittaja saa haltuunsa Hannele Koiviston lahjoittaman Red Marple Alfons Memoriam-pokaalin. Pokaali kantaa Hannelen edesmenneen koiran ”Oton” nimeä. Otto voitti Club Show’n vuonna 2000 ollen myös BIS; tuolloinhan meillä oli vielä kaikki setterit ja pointterit kilpailemassa BIS-voitosta. Dramatikkaa ei Oton voittovuorokaudesta puuttunut, sillä suuri ilo vaihtui surun kyyneliin seuraavana yönä Oton menehdyttyä leikkauspöydälle. Kaksi urosta, ensin Jackpot vh Adelaarsvaren ja sitten Irish Melody Piece of Diamond, ovat enimmäkseen hallinneet tämän palkinnon omistusoikeutta.
Adelaarsvaren Palkinto
Irlanninsetteriä esittävä pronssinen taulu kantaa nimeä Adelaarsvaren Palkinto. Sen on lahjoittanut hollatilainen irlanninsetterikasvattaja Ingrid Silvius-Lemstra ja palkinnon saa kulloinkin paras punainen, suomalaisomisteinen tuontikoira. Sitä on jaettu vasta vuodesta 2003 alkaen joten kovin montaa kertaa se ei ole vielä tarjolla ollut. Näistä kerroista Irish Melody Piece of Diamond on sen useimmiten vienyt kotiinsa, Dubliner Hip Hurray’n seuratessa hyvänä kakkosena.
Red White Silk Malja
Myös punavalkoisilla irlanninsettereillä on omat palkintonsa. Alusta alkaen on ollut ja edelleen niille on jaossa Red White Silk Malja sekä siihen kuuluva valokuva-albumi. Pokaalin on lahjoittanut Päivi Peltonen ja sen nimi tulee Päivin omasta kennelnimestä. Redwhitesilk Brenda ja Corranroo Celtic Vision ovat sen vieneet useimmiten nimiinsä mutta nyt uuden koirapolven varttuessa, uusimpana voittajana tänä kesänä niiden yhteinen tytär Mairead.
Nekun Malja
Outi Miettisen lahjoittama Nekun malja on nimetty Outin ensimmäisen punavalkoisen irlanninsetterin nimen mukaan. Se jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003 ja sen sai omakseen paras Suomessa syntynyt punavalkoinen irlanninsetteri, Redwhitesilk Brenda. Se voitti kyseisen pokaalin kolmasti peräkkäin.
|