Teksti Maaret Kother

Kuvat Kai Wall ja Maaret Kother

Tikrun työmatka

Aah ihana aamu. Menemmekö tänään töihin? Kaitsu nukkuu vielä..... Hei herää, pitää päästä pisulle ja aamupalaa kuppiin. Isäntä nousee ja venyttelee, löntystelee ovelle ja avaa sen lopultakin. Teen tonttitarkastuksen ja merkkaan varmuuden vuoksi oman reviirini. Mitäköhän Kaitsu laittaa kuppiini? Lammasta, hevosta, sikaa, nautaa, poroa vaiko saaristolaisherkkuja, hm.

Autoon, autoon, hei yks juttu vielä: pitää käydä puskassa. Ovi auki ja turvavyö kiinni.

Työmatka alkaa. Ajelemme nokka kohti pohjoista. Toimitamme  eläinruokatilauksia aikataulun mukaisesti ennalta sovittuihin paikkoihin. Kiva juttu, saan taas paljon kehuja ja setterimäisellä utelijaisuudellani valloitan uusia rotumme ihailijoita.

Tasainen moottorinääni unettaa, taidan ottaa nokoset jalkatilassa. Turvavyöni joustaa sen verran, että saan oikein hyvän asennon. Huomaan kyllä heti, kun vauhti hiljenee ja Kaitsu laittaa vilkun päälle. Nostan pääni ja katselen maisemia ennen kuin nousen penkille päivystämään.

Pysähdymme ja Kaitsu palvelee asiakkaita. Minä seuraan silmä tarkkana mitä ympärilläni tapahtuu. Kerran yksi kiltti täti osti kissanruokaa ja kysyi Kaitsulta, voisiko hän viedä minut vähän jaloittelemaan. Totta kai. Fleksi suoraksi ja haistelemaan paikkakunnan tuoksuja. Pupuja, tipuja ja tietysti tyttöjä.

Jatkamme matkaamme. On se hienoa toimittaa ruokaa eläinystäville. On meillä lelujakin, herkkupaloja kissoille, koirille ja jyrsijöille. Joskus noi pupujen heinät aivastuttavat...

Toisinaan viemme asiakkaitten tilaamat tavarat suoraan heille kotiin. Joo joskus Kaitsu joutuu kantamaan nappulasäkkejä ison talon ylimpään kerrokseen. Kerran se sanoi, että hitsi kun ei oo hissiä.

Nyt olis kyllä sen jäniksenkorvan aika, tönäisen Kaitsun kättä. Isäntä ymmärsi vihjeeni.Ajelemme Suomenneitoa ristiin rastiin, pitkiäkin matkoja, mutta palaamme lähes joka ilta kotiin Loviisaan. Tarkkailen liikennettä, mutta silmäni menevät kiinni ja onnistun ottamaan torkut heiluvassa autossa myös istuessani. En sentään seisten niin kuin hevonen.

Isäntäni Kai Wall muutti Loviisaan muutama vuosi ennen syntymääni. Hänellä on ollut aikaisemmin setterityttö Ira, silloin hän asui Helsingissä. Loviisassa on kivaa, täällä saan juosta jäällä, kun isäntä hiihtää. Hän muistaa laittaa sukset jalkaan ja eikä ota vain sauvoja käteensä, toisin kuin monet muut.

Vapaapäivinä nautimme yhdessäolosta yhtä paljon kuin työmatkoillamme. Ajelemme esimerkiksi suur-helsinkiläisten ja kouvolalaisten setterilenkeille.......