Stella on yhdistyksen ensimmäinen SankariSetteri
 

 

Sanotaan, että nimi on enne. Stella, Fansett Be My Pride, on omistajalleen Minna Viertolalle tänä päivänä varmasti enemmänkin kuin ylpeyden aihe. Ei siksi, että se on niittänyt menestystä niin näyttely- kuin jalostuskoiranakin vaan siksi, että Minnalla ja miehellään Kari-Matilla on aihetta suureen kiitokseen.

 

Stella näytti tammikuun lopussa kuluvaa vuotta toteen sen, että koira on ihmisen paras ystävä. Myös silloin, kun sitä vähiten osaa odottaa tai edes tajuaa ystävää ja auttajaa tarvitsevansa. Stella toimi vaistojensa varassa, määrätietoisesti ja peräänantamattomasti – se toimi kuten todellinen SankariSetteri.

 

Pelasti kotimme ja todennäköisesti henkemme

 

Stellan urotyöstä on jo hetki aikaa, mutta Minna muistaa sen kuin eilisen päivän.

 

Heräsin 29.-30.1.2005 välisenä yönä siihen, kun Stella tökkäisi kuonollaan naamaani. Ajattelin, että neiti haluaa ulos ja katsoin kelloa. Se näytti neljää aamuyöllä. Ehei, aivan liian aikaista ulosmenoon. Neiti on nyt hyvä ja jatkaa vain uniaan vielä vähän aikaa. Niin aioin tehdä itsekin. Stella hyppäsi sänkyyn ja alkoi ihmetyksekseni kävellä päälläni. Ajattelin, että jo nyt on markkinat, kun tässä talossa ei saa edes nukkua rauhassa! Normaalisti Stella menee suoraan jalkopäähän nukkumaan eikä todellakaan tapaa kävellä ihmisten päällä. Päätin jatkaa uniani kaikesta häirinnästä huolimatta. Stella siirtyi mieheni kimppuun ja alkoi kävelemään vuorostaan hänen päällään. Kuului murjaisu, että mitä hemmettiä! Neiti ei ihme kyllä antanut vieläkään periksi, vaikka kukaan ei tehnyt elettäkään noustakseen. Stella alkoi raapimaan mieheni kättä ja jatkoi ja jatkoi sitä niin kauan kunnes Kari-Matti vihdoin suostui nousemaan ja meni Stellan kanssa keittiöön. Ei tarvinnut laittaa edes valoja päälle tajutakseen, mitä asiaa Stellalla meille oli. Keittiö oli tulikuuma. Hellan yksi levy oli päällä ja aivan tulipunainen, valmiina syttymään tuleen hetkenä minä hyvänsä. Levyn viereen oli jäänyt mm. leivinpaperipaketti, joten tuli olisi levinnyt helposti. Muut koiramme nukkuivat kaikessa rauhassa. Ne eivät reagoineet mitenkään kuumuuteen ym. Jos Stella ei olisi herättänyt meitä niin todennäköisesti olisimme heränneet itsekin liian myöhään, jos olisimme heränneet enää ollenkaan. Tämä suloinen tyttömme pelasti viisaudellaan ja sitkeydellään todennäköisesti talomme ja henkemme. En voi kuin ihmetellä, miten Stella jaksoikin sinnikkäästi jatkaa herättelemistämme eri keinoin, vaikka ei tahtonut millään saada vastakaikua yrityksilleen. Niin viisas tyttö! Stella on meidän ikioma sankarimme, jonka urotekoa emme koskaan unohda. Kiitos Stella! 

 

Sankari on kunniansa ansainnut

 

Stellan esimerkin innoittamana yhdistyksemme hallitus on päättänyt ryhtyä palkitsemaan settereitä, jotka ovat toiminnallaan ehkäisseet mahdollisesti kohtalokkaita tilanteita tai tapahtumia ja tällä tavoin edesauttaneet ihmiselämän jatkumisen.

 

SankariSetterin arvo myönnetään kirjallisen anomuksen perusteella kaikille sen ansainneille punaisille ja punavalkoisille settereille. Anomus osoitetaan yhdistyksen hallitukselle ja SankariSetterin arvonimen ansainnut koira palkitaan seuraavassa kevät- tai syyskokouksessa. SankariSetteri diplomit ovat numeroituja. SankariSetteri huomioidaan myös Irlanninsetteri-lehdessä ja yhdistyksen www-sivuilla.

 

Kuka on SankariSetteri numero kaksi?