Myös irlanninsetterin kanssa kehässä usein nähty

Hilla-Tuuli edusti Suomea JH-kilpailussa Cruftsissa

 Suurin unelmani toteutui Helsingin Voittaja 2003-näyttelyssä, kun voitin junior handlerin SM-finaalin ja sain kunnian edustaa Suomea maailman suurimmassa koiranäyttelyssä Cruftsissa.Edes tuhat sanaa eivät riitä kertomaan kaikkia niitä upeita kokemuksia ja hienoja hetkiä, joita SM-voiton ja Cruftsin matkan myötä olen saanut kokea, mutta tässä kuitenkin jotain matkastani.

 TORSTAINA 4.3. klo 7:40 alkoi matkani kohti Cruftsin koiranäyttelyä äitini ja siskoni Heini-Maarin kanssa. Kajaanin luminen lentokenttä häivisi näkyvistä nopeasti ja jo 50 minuutin päästä olimme Helsingissä. Saimme hotellihuoneemme heti aamulla, lepäsimme hetken ja lähdimme viettämään mukavaa shoppailupäivää Helsingin keskustaan. Päivä kului nopeasti ja illalla saimme vielä Sannalta Kennelliiton lahjat muiden maiden junnuille vietäviksi.

 PERJANTAINA 5.3. heräsimme jo klo 3:30 ja aamupalan jälkeen ajoimme bussilla lentokentälle, mistä lento Kööpenhaminaan lähti klo 7:00. Koneen vaihdon jälkeen jatkoimme Birminghamiin, jonne laskeuduimme sakean sumun vuoksi hieman arvioitua myöhemmin, noin klo 10:30 paikallista aikaa. Heti kentällä "törmäsimme" Kroatian edustajaan ja Niksa Lemoon (Turun osarituomari), joka ystävällisesti järjesti meille taksikyydin kentältä hotellille. Matka kentältä hotellille sujui nopsasti. ...Mitä nyt tuntui hieman oudolta istua auton kyydissä, joka ajaa väärää kaistaa ja jossa kuskikin kaiken lisäksi istuu aivan väärällä puolella.. ;)

 Hotellimme, Hiltom Birmingham Metropole, sijaitsi aivan NECin, paikallisen "messarin" läheisyydessä, hotellilta käveli viidessä minuutissa kauniin puistikon läpi näyttelyalueelle. Hotelli oli todella hieno, aivan kuin Titanic-laivalta, ja kallis (lue: 200 puntaa yö, eli 1800 mk...), onneksi ei jouduttu maksamaan itse kuin Heinin lisävuode. Hotellihuoneemme ei ollut vielä valmiina, kun saavuimme perille, joten lähdimme tietenkin tutustumaan koiranäyttelyyn. Kiertelimme valtavalla alueella, tietenkin ilman karttaa, ja huomasimme aina sattumalta tulevamme uuteen halliin. Näyttelyalue oli valtava, todellakin monta kertaa messarin kokoinen. Halleja oli viisi ja juuri kun luuli kiertäneensä kaikki hallit ja kojut läpi, löytyi uusi käytävä uusine kojuineen. Välillä seurasimme pari tuntia irlanninsetteri-kehää ja taas kiertelimme ja kuvasimme kaikkea mielenkiintoista. Seuraavina päivinä huomasimme alueen karttaan tutustumisesta olevan huomattavan paljon iloa...

 Irlanninsetterit oli jaettu kahteen vierekkäiseen kehään. Urokset arvosteli MRS M Gittins ja nartut MRS R H Ellis. Seurasimme lähinnä narttukehän arvostelua, joka poikkesi meikäläisestä ensinnäkin arviointisysteeminsä puolesta. Englannissahan koirat eivät saa kirjallista arvostelua, tuomari valitsee kustakin luokasta viisi parasta, joista 3 sijoitetaan, 4. on "varakoira" ja 5. laadultaan VHC .

 Tunnelma setterikehällä oli todella leppoisa. Koirat luokittain odottivat vuoroaan esittäjiensä kanssa kehässä. Esittäjillä näytti olevan aikaa rupatella keskenään, eikä omaa koiraa "tällätty" asentoon ennen kuin oma vuoro koitti. Muutama nartun omistaja jaksoi vuoroaan odotella kertoa meillekin jotain omasta punaturkistaan ja kohteliaasti kysäistä jotain meidän settereistämme... Näyttelyhihnojen valintakriteerit näyttivät muuten briteillä olevan toiset kuin meillä: Oranssit, punaiset, siniset ja lilat, kaikki värit olivat iloisesti edustettuina kehissä.

 Koska luokkia oli paljon, odottivat koirat oman luokkansa vuoroa numeroiduissa looseissa, joissa ei muuten yhdelläkään setterillä ollut verkkoa edessä. Vain matala väliseinä erotti kilpakumppanit toisistaan ja sopu näytti säilyvän. Moni "kullannuppu" oli saanut onnentoivotuskortteja ystäviltään ja nämä oli sitten asetettu esille looseihin kuin kirjahyllyyn! Jotenkin kaikkialla näkyi, miten koiria myös rakastetaan, vaikka oltiinkin maailman suurimmassa näyttelyssä kilpailemassa.

 Perjantai-iltana ohjelmassamme oli vielä JH-illallinen, joka oli hieno tilaisuus! Aluksi jokainen junnu kävi vuorollaan esittelemässä itsensä ja harrastuksena yleisön edessä. Illallisella oli mukana myöskin tuomarimme, joka piti pienen puheen meille finalisteille.  Syötyämme illallisen alkoi lahjojen jakaminen ja vastaanottaminen...minullekin niitä kertyi yksi matkalaukullinen. Itse vein lahjaksi Kennelliiton lahjoittamat koiranäyttelykansiot ja suomenpystykorvapinssit.

 LAUANTAI 6.3. oli aivan vapaata oleskelua. Olimme koko päivän näyttelyalueella, seurasimme partiskehää  ja tapasimme Linqvistin Noran, vuoden 2002 JH-suomenmestarin.  Noran kanssa seurasimme myöskin nuorten (6-21-vuotiaiden) omaa koiranäyttelyä, jossa koirat arvosteltiin roturyhmittäin ja kunkin ryhmän voittaja jatkoi sunnuntaina pidettävään finaaliin. Vaikka kilpailu ei junior handler-kisa ollutkaan, sen äärellä pystyi kuitenkin seuraamaan brittinuorten koiranesittämistaitoja. Erikoisina yksityiskohtina suomalaisen silmiin pistivät kuolaliinat, jotka kuuluivat esittäjien vakiovarusteisiin  lähes rodun kuin rodun kanssa ja pieni liukuestematto, jonka saattoi sujauttaa esitettävän koiran takajalkojen alle. Nuoret esittäjät vaikuttivat osaavilta, eivätkä esitystyylit muuten poikenneet meikäläisestä. Muutenkin YKC:llä, eli nuorten kennelklubilla oli joka päivä erilaisia ohjelmanumeroita, joissa lapset ja nuoret esiintyivät koirien kanssa, agilitystä koiran arkitottelevaisuuteen kotona.

 Lauantai-iltana meillä oli harjoitukset sunnuntain junnuparaatia varten, joka olisi isossa kehässä sunnuntaina ennen ryhmiä...se jos mikä oli hauskaa hommaa! Jokaisen piti leikkiä esittävänsä koiraa, vaikka siis luonnollisestikaan kenelläkään ei ollut koiraa...

 SUNNUNTAINA 7.3. oli varsinainen finaalipäivä.  Saimme nähdä koirat 9:30 ja kilpailu alkoi klo 11:00. Kilpailukoirani oli urossilkki AUST CH Karlyermai Teen Idol "Pepi". Kuulin olevani ensimmäinen silkillä ikinä kilpaillut junnu Cruftissa!

 Tuomarina kilpailussa toimi tanskalainen nöffi- ja englanninspringerspanielikasvattaja Svend Loevenkjaer. Hän teetti jokaisella ympyrän ja suorat liikkeet omien koirien kanssa, toisella kierroksella vaihtokoirien kanssa kolmion. Hän valitsi ensin 8 kilpailijaa jatkoon (itse en päässyt jatkoon), joista hän sijoitti kolme. Kilpailun voitti USAn edustaja Melanie Cotter (17v.) pointterilla, toiseksi tuli Kanadan edustaja Jenna Cruthers (18v.) niin ikään pointterilla ja kolmanneksi sijoittui Tanskan edustaja Vibe Borregaard Madsen (17v.) englanninsprinkulla.

 Selvä muotirotu kilpailussa oli pointteri, joita oli yhteensä mukana kuusi koiraa.  Villiksellä kilpaili 4 (kolme isoa, yksi keskikokoinen) ja englanninsettereitä oli 3. Palkinnoksi voittaja sai pokaalin ja maljakon tapaisen lasiesineen sekä 100 puntaa rahaa. Toiseksi tullut sai rahaa 75 puntaa ja kolmas 50 puntaa. Lisäksi kaikki kilpailussa mukana olleet saivat palkinnoksi Pedigreen kassin, muistolaatan ja 25 puntaa rahaa.

 Cruftsissa ryhmäkilpailut etenivät kauttaaltaan todella sutjakasti. ja siksipä niitä olikin todella mukava seurata.  Ryhmäkilpailuiden ja Best In Shown välissä kehässä esitettiin muutamia oheisohjelmia, joista mieleenpainuvin ja hellyttävin oli Harry Potter-koiratanssi.

 Ryhmäkilpailuihin olisi pitänyt ostaa liput, jotta katsomoon olisi päässyt, mutta ne oli myyty jo ajat sitten loppuun. Me pääsimme onneksemme kuitenkin seuraaman ryhmä- ja Bis-kehää todella hyvältä paikalta ja kuvasimme sen tietysti myös videolle. Bis-kilpailu alkoi punapukuisten kunniakaartilaisten fanfaareilla ja koko show oli upeaa katseltavaa alusta loppuun. Kesken Bis-kilpailun sattui myös pieni välikohtaus, kun joukko mielenosoittajia ryntäsi eri puolilta katsomoa kehään. Valppaiden järjestysmiesten ansiosta tilanne oli kuitenkin nopeasti ohi ja Bis-kilpailu pääsi jatkumaan normaalisti.  Bis-kilpailussa sijoitettiin vain kaksi, ja niin Bississä, kuin muissakin kilpailuissa voittaja sanottiin aina ensin. Kun koko show oli ohi, oli aika palata hotellille syömään ja pakkamaan, ja kotimatka Suomen pakkasiin saattoi seuraavana aamuna alkaa.  

Hilla-Tuuli Keränen, JH SM 2003.