Parolassa Kanta-Hämeessä asustaa

Suomen ensimmäinen värisuora

Jos kodista löytyy neljää eri setterirotua voi ihmistä kai jo hyvällä syyllä kutsua settereiden ystäväksi! Parolalaisen Eija Savolan unelma toteutui tänä keväänä, kun kotiin muutti punaisen, valkoisen ja mustan setterin rinnalle todellisen värisuoran täydentävä punavalkoinen irlanninsetteri. Eijan omistama värisuora on tiettävästi laatuaan Suomen ensimmäinen; erilaisia muita väri/rotuyhdistelmiä kyllä on ja on ollut mutta ei vastaavaa neljän setterirodun yhdistelmää. Kyselin hieman Eijalta taustoja valinnalleen. Näin Eija kertoo:

Meille on tullut vuosien varrella aika monta koiraa. Koiria meillä on ollut aina ja meillä oli pitkäkarvainen mäyräkoira ja bernhardilainen, kun Cindy-westie tuli ensimmäisenä nykyisistä koirista ja se tuli peruutuspentuna kohta 5 vuotta sitten. Viikko Cindyn jälkeen tuli Cena, Most Maroon’s Mamma Mia. Cena on 5-vuotias punainen irlanninsetteri. Olimme asuneet ulkomailla kaksi vuotta ja etsimme rotua, joka olisi meidän perheen ’näköinen’, kun palaisimme Suomeen. Silloin löytyi punainen irlanninsetteri! Ajatuksissa kävi ohimenevästi, että olis kiva, jos olis sekä punainen että puna-valkoinen irlanninsetteri.

Seuraavat puoli vuotta meni mukavasti kahden pennun kanssa, mutta sitten jostain kumman syystä iski taas koiravauvakuume.... Englanninsetteri Cilla, Tuliketun Runo-Keiju, oli lehdessä myytävänä ja niin suuntasimme auton nokan kohti Forssaa. Tietysti Cilla tuli meidän mukana kotiin ja nyt siitä on jo 4 vuotta.

Ilmeisesti joskus näihin aikoihin tuli ensimmäisen kerran mieleen myös toiset setterit- mitäs jos vielä joskus gordoni ja se puna-valkoinen... Asiaa ei kylläkään mietitty mitenkään vakavasti. Olin kysellyt kuitenkin jonkin verran gordoninsetteriä. Muutama pettymykseen päättynyt odotus piti kokea ennenkuin 3 vuotta sitten syntyi Ciru, Kingpoint Et Cetera. Tässä vaiheessa mielessäni kuitenkin oli jo koko ajan puna-valkoinen irlanninsetteri, mutta järki sanoi - ei enää lisää koiria! Kuten tiedämme, ei puna-valkoisia pentuja ole viime vuosina Suomeen syntynytkään, joten elettiin jonkin aikaa tämän kokoisen lauman kanssa.

Sitten Cena sai vuosi sitten pennut Jamin (Kalutara Diamond) kanssa ja siitä pentueesta jäi kaksi pentua kotiin. Buddy, Snazzy Mascots Buddy, jäi siksi että sen alkuelämä oli jokseenkin vaikea ja taistelimme yhdessä. Eikä Buddysta voinut enää sen jälkeen luopua, kun olimme yhdessä niin paljon tehneet sen elämän eteen. Bambi, Snazzy Mascots Bambina, jätettiin kotiin kasvamaan toiveena tulevaisuudessa suvun jatkaminen sekä isännälle metsäkaveriksi. Metsälle ei Bambi kuitenkaan ole innostunut, vaan on enemmän neitityyppiä, mutta Buddy saattaa innostuakin.

Elämä jatkui enemmän tai vähemmän rauhallisissa merkeissä näiden kuuden koiran kanssa sukulaisten ihmetellessä, että miksi niin monta koiraa?? Kuka siihen osaisi vastata, en minä ainakaan! Mutta kuten anoppini on todennut: Noi koiraihmiset ovat kyllä ihan oma rotunsa!

Vihdoin kuulin mahdollisista puna-valkoisista pennuista ja kävimme kotona keskustelun, että mitä jos.... Tulimme siihen tulokseen, että jos vaan saisimme pennun, niin siinä se menee seitsemän kuin kuusikin koiraa. Tara syntyi maaliskuussa 2005

ja on ollut muutaman viikon nyt meillä ja valloittanut kaikkien sydämet. Tarasta olisi tarkoitus saada isännälle ihan oikea metsästyskaveri ja minä kävisin sitten näyttelypuolen sen kanssa. Ja jos vaikka joskus tulevaisuudessa saisimme pieniä Tara-vauvoja. Tietysti perheessämme on myös kissa.

Ajatus kaikkien eri settereiden omistamisesta lähti kai enemmän vitsinä liikkeelle, mutta niinhän sitä sanotaan, että ei niin pientä vitsiä, ettei puolet totta. Toisaalta meistä on mielenkiintoista seurata eroja eri setterirotujen välillä. Mutta asian tekee vaikeaksi se, että koirissakin on suuria yksilöllisiä eroja rodun sisällä. Joka rodusta löytyy rauhallista, uppiniskaista, tottelevaista, rämäpäätä, arkaa, täystuholaista jne. Ei voi siis suoralta kädeltä sanoa yhden rodun edustajan pohjalta, että joku tietty rotu on tietynlainen.

Olenko saanut mitä toivoin. Mitähän oikein toivoin... Alunperin koirat ovat tulleet seuraksi ja halittaviksi. Sitten innostuin kasvatustyöstä ja saatuani kennelnimen ja käytyäni kasvattajakurssit I ja II, vahvistui haluni kokeilla kasvattajan työtä. Se on osoittautunutkin melko haastavaksi. Paljon ajettuja kilometrejä astutuksiin, tuloksena tyhjä narttu tai jatkuvaa juoksujen odotusta. Sopivien sulhasten etsimistä, puhumattakaan siitä kuinka löytää hyvät kodit uusille pennuille. Koska kaikki perheemme koirat ovat edelleenkin aivan ihania, omine pikku puutteineen, niin olen varmaankin saanut mitä olen halunnutkin.

Elämä ison lauman kanssa on tietysti melko vilkasta. Onneksi asumme maalla ja koirilla on tilaa temmeltää. Ja parasta mitä koirat tietävät on, kun isäntä avaa auton takaluukun ja ne tietävät pääsevänsä metsään tai pellolle juoksemaan. Mutta jo ihan päivittäiset rutiinit vaativat tiettyä systeemiä toimiakseen. Aamuisin ruokinta on melkoista sähellystä. Jokaisella on omat paikat, missä ne syövät ja se toimii hyvin. Ainoa, joka ei vielä ole löytänyt paikkaansa on Tara. Se katselee ihmeissään isojen koirien touhua.

Tällaisena kura-aikana tietää omistavansa monta koiraa. Kuran kuivuessa tassuihin, nousee pöly ympäri kotia. Pölyimurin kanssa saa kulkea vähintää joka toinen päivä, mutta koska koirat ovat meillä perheenjäseniä ja ovat muun perheen kanssa, niin tietysti tuovat likaakin. Turkkien ja kynsien hoito on myös aikaa vievää hommaa. Koirien pesu on ihan mukava urakka. Kaikkihan osaa kuvitella miltä kylpyhuone näyttää yhden koiran pesun jälkeen, mutta miltä se näyttää sitten kun seitsemän koiraa on pesty... Seitsemän koiran lisäksi laumaamme kuuluu tällä hetkellä 4 lasta. Joten voitte kuvitella ettei hiljaista hetkeä ole.

Isäntä meillä harrastaa metsästystä ja siihen ei vielä ole ’täysiveristä’ kaveria löytynyt. Englanninsetteri Cilla noutaa kyllä sorsat vaikka mistä kuralätäköstä. Mutta irlanninsetterit ei vesilintuihin koske, ne haisee ilmeisesti pahalle. Ja gordoni juoksee edestakaisin, että onpa täällä luonnossa kivaa. Isännän toiveet ovat nyt uuden puna-valkoisen pennun, Taran harteilla. Ovat jo keskustelleet tulevista Lapin linturetkistä.... Itse käyn koirien kanssa näyttelyissä minkä muulta perheeltä pääsen lähtemään. Sellaiset koko päivän poissaolot vaativat jonkin verran järjestelyjä. Yhdessä käymme mieheni kanssa kolme kertaa viikossa kuntosalilla sekä ulkoilutamme koiria.

Kun perheessä on paljon lapsia ja koiria, niin aina tuntuu, että aika loppuu kesken ja vuorokaudessa on liian vähän tunteja. Mutta ei ne tekemättömät työt mihinkään karkaa ja olen huomannut ettei kukaan niitä puolestamme tee, joten teemme sen minkä ehdimme. Helpottavana tekijänä on se, että olen itse kotona, joten käytännössä koirien huolto ja juoksutukset tapahtuu päivällä lasten ollessa koulussa ja iltaisin keskitytään lapsiin välillä koiria rapsuttaen.

Kuten jo aikaisemmin sanoin on yhden koiran perusteella mahdoton suorittaa rotuvertailua. Meillä on käynyt niin, että punainen irlanninsetteri on ollut helpoin ja hellyttävin. Ne haluaa aina syliin ja ovat aina iloisia ja ystävällisiä. Niillä todellakin häntä heiluttaa koko koiraa, eikä koira häntää. Englannninsetteri on vaatinut selvästi tiukempaa sanomista ja oli kaksi vuotiaaksi asti ihan kakara ja vieläkin itsepäinen. Meillä Cilla ei ole koskaan ollut sylikoira, vaan se hakeutuu omaan rauhaansa eikä ole koskaan pitänyt siitä että toiset koirat tulee kylkeen kiinni nukkumaan. Punaiset nukkuu enimmäkseen päällekkäin. Gordoninsetteri on jo 3-vuotias, mutta täysin kohelo, ei tietoakaan aikuisuudesta. Puna-valkoisesta irlanninsetteristä ei voi vielä sanoa muuta kuin, että onpa eläväinen pentu. Tulevaisuus sen kanssa vaikuttaa lupaavalta.

Tavoitteena jatkossa on, että kasvattajana saisin maailmalle terveitä, reippaita settereitä uusien omistajien iloksi. Kotona taas tavoitteena on saada kaikki pyörimään ja ihanne olisi seitsemän tottelevaista koiraa, joille ei tarvitse kuin kuiskata ja ne tottelee.

Näin suuren eri settereiden lauman omistajana en kuitenkaan voi antaa toisille neuvoja, totean vaan, että PALJON SE OTTAA JA PALJON SE ANTAA.