Punaiset irlanninsetterit eli "Friendly expression" edustettuna...

Kaikki alkoi siitä, kun Jasu kyseli keskustelupalstalla, että olisiko agirotuun lähtijöitä. Muutamat innokkaat ilmoittautuivat ja niinpä Jasu alkoi koota joukkuetta kasaan. Ai, mikä on agirotu?

Se on epävirallinen agilitykilpailu, johonka kerätään joukkue (4 koirakkoa) saman rodun edustajista. Joukkue lähtee radalle ns. viestinä eli kun ensimmäinen on maalissa, niin seuraava saa lähteä ja heidän yhteistulos ratkaisee sijoituksen.

Tiukkojen sähköpostikeskustelujen jälkeen päädyttiin, että vuonna 2001 agirodussa edustaa: Jaana Aro & Nalle, Nina Aro & Zafra, Camilla Kullberg & Dana, Katja Maunonen & Mandy sekä varalla Päivi Raski & Roope.

Agirodussa on tapana pukeutua yhtenäisiin rooliasuihin, mikä yleensä liittyy jollain tavalla rotuun tai rodun alkuperäismaahan. Pitkä pohdiskelun ja erilaisten vaihtoehtojen jälkeen päädyttiin pukeutua metsästysasuun - onhan se rodun alkuperäinen käyttötarkoitus. Niinpä hankimme kukin tahollaan itsellemme vaatteet ja teetimme t-paidan, jossa on joukkueen nimi ja setterilogo. Ja vielä kaikille päähän hatut fasaaninsulkineen sekä Päivin tekemät huivit niin koirille kun ohjaajillekin. Nimeksi tälle joukkueelle laitettiin jo hyväksi havaittu edellisvuoden nimi eli "Friendly expression". Ja niin rekvisiitta oli valmis ei muuta, kun viikonloppua odottamaan...

Jasu ilmoitteli meille kisaviikon alkupuolella, että joukkueita on yli 80 ja yllätys, yllätys - me lähdetään ensimmäisessä osiossa eli startti on klo 8.00!! Kerrottakoon, että joukkueet tutustuvat rataan ensin ja tämä rataantutustuminen oli porrastettu 10 joukkueen ryhmiin ja me startataan eka lähdössä, niin se tällaiselle aamutorkulle oli järkytys!!

No, ei auttanut mutina vaan tehtävä, mikä luvattu.

Niinpä sitten koitti kisa-aamu. Hellettä oli jo aamulla puoli kahdeksan aikaan sen verran, ettei tarvinnut metsästys takkia ja housuja kiskoa päälleen. Onneksi olimme varautuneet shortseihin. Kuumuus isolla hiekkakentällä oli päivemmällä jo aika tuskaista.

Valitettavasti Nina oli edellisenä päivänä reväyttänyt jalkansa kisoissa, niin hän ei päässyt starttaamaan, joten varakoirakkomme Päivi ja Roope pääsivät kisaamaan eikä heille tullut siinä mielessä hukkareissua.

Niinpä siinä alkutohinoiden jälkeen pääsimme rataantutustumiseen ja sen myötä järjestäytymään kilpailuun.

Radan aloitti Camilla & Dana, jotka tekivät hienon suorituksen ainoastaan 5 virhepisteellä ja radan suorittamiseenkin heillä meni aikaa vain alle minuutin. Huom! Yhdestä virheestä tulee aina -5 pistettä. Virheitä ovat mm. hyppyesteen riman pudottaminen tai jos koira ei koske kontaktipintoihin kontaktiesteellä, jotka ovat puomi, A ja keinu. Seuraavaksi lähti radalle Katja & Mandy, jotka tekivät myös hyvä radan 10 virhepisteellä, mutta turhaa ylimääräistä aikaa tuli kepeillä, kun Mandy mietti että menisikö niitä vai ei, hmmm... tyypillistäkö??! Vihdoin ja viimein heidän päästyään maaliin starttasivat Jaana & Nalle ja lopuksi vielä pääsivät radalle Päivi ja Roope. Ja niin oli kisa meidän osalta ohi. Tuloksemme ei ollut päätähuimaava. Joukkueita oli 87 ja sijoituimme sijalle 68, mutta pääasia oli, että meillä oli mukavaa.

Istuskelimme vielä porukalla kentän laidalla ja juttelimme mukavia ja annoimme koiriemme levätä itse jäätelöä syöden tai limpsaa juoden. Mutta niin mukavaa meillä oli, että aivan varmasti lähdemme taas ensikesänäkin agirotuun mukaan edustamaan punaisia vauhtihirmuja! Innokkaimmat voivat jo ilmoittautua!!

Mandy eli Frinan Maggie May

Mandyn on 2,5 vuotias vauhtimimmi. Aloittelin Mandyn kanssa agilityharrastuksen vuonna 2000 keväällä eli olemme nyt treenanneet reilun vuoden. Kipinän tähän lajiin sain jo vuosia sitten, ennen kuin minulla koiraa olikaan.

Kun pystyin hankkimaan itselleni sellaisen koiran kun itse haluan, niin yksi kriteeri oli, että sen kanssa pitää pystyä harrastamaan agilityä. Päädyin silloin sileäkarvaiseen noutajaan. Nellan kanssa treenasimme reilu 3 vuotta, ennen kuin uskalsin edes möllikisoihin. Niistä kunnialla selviydyttyäni uskalsin startata virallisissa kisoissakin. Ensimmäinen kisa oli ihan karmea katastrofi, mutta pikkuhiljaa alkoi yhteinen sävel löytyä. Kisailimme muutaman kisan ja nousimme II-luokkaan, jossa ehdimme startata yhden kerran, ennen kuin Nellalle sattui tapaturma ja todennäköisesti meidän kisat on nyt kisattu. No, aika näyttää...

Mandyn kanssa aloittelimme pikkuhiljaa esteisiin tutustumien. Hän oppi todella nopeasti, että kuinka ne esteet tulisi suorittaa. Ainoastaan kepit tai toisella nimellä pujottelu on sellainen iso kysymys hänelle. Sitä hänen pitää vielä miettiä, että mennäkkö vai eikö mennä... Mutta itse lajista hän pitää hirmuisesti ja mielestäni on ihan kelpo koira siihen lajiin, kun olemme sitä vastaa niin vähän harjoitelleet. Nämä agirotukisat olivatkin meidän ensimmäiset kisat ja yleensäkään emme ole koskaan treenanneet näin pitää rataa, jossa on 18 estettä peräkkäin. Ja kun saimme vain kaksi virhettä (eli -10), niin olin enemmän kuin tyytyväinen. Nyt, tätä kirjoittaessani, meillä on agissa reilun kuukauden mittainen tauko, joka tekee ihan hyvää niin minulle kuin Mandyllekin, mutta kohta alamme taas treenaamaan ja syksyllä olisi tarkoitus startata ensimmäisissä virallisissakin kisoissa ja siitä se lähtee...

Nalle eli Chic Choix De-La-Croix

Nalle on syyskuussa 4 vuotta täyttävä pojan koltiainen. Agilityssä minua kiinnostaa erityisesti tapa, jolla koira ja ohjaaja toimivat yhdessä ja ymmärtävät toisiaan pienistä merkeistä ja käskyistä. Alussa se ei tietysti toiminut ihan niin, eikä vieläkään aina, mutta nyt jo joskus saa tuntea sen ilon ja sanoin kuvaamattoman yhteenkuuluvuuden tunteen onnistuneen radan jälkeen. Ja kun vielä näkee, että Nallestakin rata oli hieno ja että se nautti tehdä sen minun kanssani - siinä on palkinto kovasta työstä. Aloitimme Nallukan kanssa treenaamisen 1999 keväällä, eli olemme treenanneet nyt hiukan yli kaksi vuotta. Tämän vuoden alussa uskaltauduin virallisiin kisoihin ja aika nopeasti noustiinkin kakkosluokkaan. Tästä luokasta meillä on nyt jo yksi siirtoon vaadittava 0-kuma, eli kunniamaininta, ja tavoite olisi sinne "kuninkuusluokkaan" eli kolmosiin joskus päästä.

Nallen lempiesteitä on kepit ja putket. Niitä se hakee joskus liiankin innokkaasti, eli silloinkin kun tuomarin suunnittelema rata ei sinne olisi edes mennyt. Hylkäyshän siitä sitten tulee, mutta parempi liian innostunut koira kuin koira jota ei todellakaan kiinnosta. Ne jotka lukevat postituslistaa ovat saaneet meidän kisakuulumisia aina kuulla, ja saavat varmaan jatkossakin. Sitä sitten ei ainakaan voi olla kuulematta jos me sinne kolmosiin itsemme saadaan.

Zafra eli Chic Choix Carpentaria

Joukkueen vanhin,joka joutui/pääsi emännän toilailun takia varakoiraksi. Zafra on 5-vuotias tarmokas neiti,joka nauttii uimisesta ja lenkkeilystä. Sain Zafran hieman yli vuoden vanhana energisenä pakkauksena,jolle piti kehittää hyvä ja hauska harrastus näyttelyiden vastapainoksi...siksi agility astui kuvaan. Nyt näyttelyt ovat jääneet vähemmälle ja agility täyttää meidän viikonloput. Olemme harjoitelleet -98 keväästä. Monta kertaa on ollut treeenien jälkeen olo että tästä ei tule mitään. Mutta sisukkaasti olemme jatkaneet ja saaneet jopa ihan hyviä tuloksiakin. Pääsimme vihdoin viime keväänä kolmosiin. Seuraava tavoitteemme tai oikeastaaan haaveemme on kerätä tarvittavat nolla-tulokset ja päästä agilityn SM-kisoihin.

Roope eli Lecibsin Finalist

Aloitin agilityn Roopen kanssa kaksi ja puoli vuotta sitten. Silloinen koirakerhomme oli aloittelemassa harrastusta ja niinpä minäkin kouluttauduin ensin agilityohjaajaksi ja sitten uuden ohjaajan innolla perehdyimme Roopen kanssa yhdessä uuteen harrastukseen. Roope oppi esteet nopeasti, vaikka se ei mikään rämäpää olekaan. Yhteistyö sujui aluksi hyvin, kiitos tottelevaisuuskurssien. Nyt kun Roope on saanut esteille varmuutta, niin villin setterin luonteella se on ottanut ohjat omiin käsiinsä ja halutessaan sinkoilee ympäri kenttää lemppariesteilleen. Eli opeteltavaa vielä on, lähinnä kai minulla ohjaajana. Me harrastimme agilityä aluksi vaan omaksi iloksemme. Tänä keväänä me kuitenkin kisasimme ensimmäisen virallisen kilpailumme (Ninan ja Jaanan esimerkin innoittamina!) ja tätä alkanutta kilpauraa olisi tarkoitus jatkaa vielä syksyn aikana. Suosittelen agilityä lämpimästi kaikille settereille omistajineen: vauhdikas laji tarjoaa setterille liikuntaa ja aivojumppaa yhdistettynä iloiseen yhdessäoloon sille tärkeän ihmisen kanssa.

Dana

Dana on kolme ja puoli vuotta vanha narttu. Se nauttii eniten metsä lenkkeilystä, mutta emäntä haluaa harrastaa myös muuta. Toko on meidän "päälaji" ja kilpaillaan avoimessa. Dana oppii uusia asioita erittäin nopeasti, mutta kyllästyy myös välillä yhtä nopeasti. Joskua tuntuu siltä että nyt lopetetaan kokonaan ja seuraava kerta kaikki sujuu loistavasti.

Agilityä ollaan harrastettu noin kaksi vuotta. Ollaan kilpailtu jonkin verran ja meidän tavoite on päästä kakkoseen. Kiva laji joka vaatii ohjaajalta erittäin paljon ja minusta tuntuu että koira on 100 kertaa parempi kuin minä.