Vauhdikas setterikesä

Setterikaverukset Vilma, Rita ja Tellu viettivät kuluneen kesän tiivisti yhdessä. Kun kyseessä on kolme vilkasta ja kekseliästä setterineitiä, niin aina ehtii sattua ja tapahtua. Mutta annetaanpa tyttöjen oman ihmisen Terhin kertoa.

Ritan ja Tellun marjamatka

Lähdimme mustikoista poimimaan äitini kanssa. Mukana olivat setteritytöt Vilma, Rita, Tellu ja cockeri tyttö Minttu. Löysimme hyvän paikan isosta niemestä, josta on hyvä näkyvyys joka paikkaan ja rantaa missä voi uida joten ajattelin koirienkin viihtyvän.

Noin tunnin kuluttua huomasin, että Tellu ja Rita ovat olleet pitkään poissa näköpiiristä. Huutelin niitä ja lopulta jouduin puhaltelemaan pilliinkin aika kauan. Tulihan se paha pari lopulta moikkaamaan. Taas sama toistui ja koirien palattua uudelleen olikin jo ämpärit täynnä ja lähdimme kotia kohti. Kilometrin päässä on liiton kesänviettopaikka jonka ohitse kävelimme ja sieltä papat huutelivat, että me jo imeteltiinkin kun yksi koira puuttui ja kasi on vaan käynyt täällä makkaralla ja voileivällä parikertaa.

Siinä selvisi mihin Rita ja Tellu välillä hävisivät, ne kun halusi käydä välipalalla pappojen luona. Paikka oli kyllä tuttu, sillä olemme käynet juhannuksena kahvilla ja koirille on aina varattu makkaraa joten ahmatit olettivat että baari on aina auki.

Rita ja Tellu aasiaitauksessa

Kuumana kesäpäivänä menimme remmilenkille joen varteen. Lenkki alkoi olla jo lopuillaan kun tulimme pelikentälle jossa oli sirkusteltta ja asuntovaunuja. Ajattelimme kääntyä ennen telttaa ettemme häiritsisi sirkuslaisia mutta pahaksi onneksi teltan ja tien välissä oli aasia putkista tehdyssä aitauksessa. En kerinnyt edes huomaamaan koko aasia kun Tellu ja Rita olivat aitauksessa ja Minttu putken toiselta puolelta mukana matkassa. Vain Vilma jäi fiksusti ulkopuolelle ja minä jäin kiinni yhteen aitatolppaan.

Aasi pillastui, potki aitauksensa hajalle ja ampaisi keskelle autotietä sinisissä strutsinsulissaan ja paljeteissaan. En voinut kuin huudella apua ja onneksi kaksi sirkuksessa työskentelevää tyttöä sai aasin kiinni. Kerkesimme hermostuttamaan myös seitsemän pientä pinseriä. Eläimillä alkoi esitys puolen tunnin kuluttua, toivottavasti ne ehtivät hieman rauhoittua! Kyllä hävetti…

Hajusuolaa Ritalle

Rita on helposti ylireagoiva koira, jolle sattuu usein kaikenmoista. Muutama vuosi sitten kävimme joenrannassa kävelytiellä, silloin vielä Ritakin sai olla vapaana. Sattuneesta syystä nykyään se on hihnassa jos tie on lähempänä kuin 500 m. Joessa olikin sorsa, jonka Rita tietysti pöllyytti. Pahaksi onneksi lintu lensi väärään suuntaan ja Rita perään. Kuului vain jarrujen kirskuntaa ja koiran huuto. Juoksimme Vilman kanssa läpi liejuisen joen, orapihlaja-aidan, hienon kasvimaan ja pääsimme tielle.  Auto oli pysähtyneenä tien reunassa. Vanhahko setä seisoi huolestuneen näköisenä ja Rita makasi aivan elottomana jalkakäytävällä. Pelästyin aivan valtavasti ja ajattelematta mitään tungin kuraisen Vilman, vyötäröön saakka liejuisen ja märän itseni sekä tajuttoman Ritan miehen autoon ja sanoin, että mennään eläinlääkäriin. Soitin jo lääkärillemme ja sanoin, että Rita on jäänyt auton alle ja varmaan kuolee. Matkalla Tampereelle  pyysin sedältä anteeksi, kun sillä tavoin kidnappasin sekä auton että kuljettajan, mutta mies oli vaan Ritasta huolissaan. Hän kertoi, ettei tuntenut koiran osuvan autoon, mutta oli nähnyt Ritan ”lentävän” taaksepäin auton kohdalla ja jääneen jalkakäytävälle makaamaan.

Meitä oltiinkin jo vastassa lääkärissä. Koira tutkittiin kokonaan; ultrattiin sisäelimiä ja kuvattiin murtumien varalta. Mitään ulkoisia vaurioita ei näkynyt. Ritalla ei ollut minkäänlaisia vammoja tapahtuneesta paitsi tajuttomuus. Koiraa tarkkailtiin ja noin tunnin kuluttua se heräsi ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ihmetteli varmaan, missä oli. Tutkimme autoa eikä siinäkään ollut jälkeä osumasta. Tulimme siihen tulokseen, ettei auto osunut koko koiraan. Rita vain luuli jääneensä alle ja pyörtyi pelästyksestä.

Hajusuolaa olisi tarvittu myös kuukausi sitten kun oli koko katraan kanssa remmilenkillä. Mukana olivat Vilma, Rita, Tellu ja Minttu. Olen huomannut, että varsinkin kun koko lauma on koossa, niin tapahtumia tulee helposti. Koirilla oli pinna aika tiukassa kun olimme joutuneet tekemään remmilenkkejä monta päivää. Meillä on täällä lähellä vain yksi iso tie jonka vieressä olimme kävelytiellä. ”Pinnat kireänä -päivinä saan olla tarkkaavainen rullaluistelijoiden ja muiden nopeiden ohittajien kanssa.

Ritan ”saalis” tuli tällä kertaa traktorin muodossa. Rita kiepsahti takaani vauhdilla tielle päin ja tietysti kaulapanta meni poikki ja Rita oli irti. Tien reunassa koira lensi taas taaksepäin ja jäi pientareelle makaamaan. Traktori ja pari muutakin autoa pysähtyi, kuljettajat tulivat ulos hätääntyneinä, mutta näin aivan selvästi, että traktorin ja Ritan väliin jäi ainakin 30-50 cm eikä traktori varmasti osunut siihen. Tutkin kumminkin koiraa muta mitään ei näkynyt, taju vain oli ”kankaalla”. Sanoin pysähtyneille, että näin on käynyt ennekin. Koira vain pelästyi eikä ole mitään hätää. Autot jatkoivat matkaansa. Hetken kuluttua tajusin, etten voi siihen tiellekään jäädä. Mietin, kuinka saan yhden tajuttoman ja kolme muuta koiraa kotiin. Matkaa oli kaksi kilometriä. Takanamme tuli äiti vauvan ja kahden noin 7-10-vuotiaiden tyttöjen kanssa. Tytöt itkivät kun luulivat Ritalle käyneen huonosti. Olimme hetki sitten ohittaneet perheen ja lapset olivat ihastelleet ja taputelleet koiria. Sanoin Ritan vain pyörtyneen ja kysyin, minne he olivat menossa. Kun he vastasivat olevansa vain iltakävelyllä pyysin heitä saattamaan meidät kotiin. Se kävi päinsä ja niinpä laitoin Ritan vauvanvaunujen alaosassa olevaan koriin. Näin pääsimme turvallisesti kotiin jossa Rita heräili jonkun ajan kuluttua ja meni Tellun kanssa leikkimään kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.

Vilma – käärmeentappaja

Asuinpaikkamme on muuten ihanteellinen, mutta kyyt ovat varsinainen riesa. Vilma ei välittänyt käärmeistä aikaisemmin mitään, hyppeli vain yli, mutta kyyn purtua  Ritaa se on alkanut tappamaan niitä.

Välillä Rita tulee hermostuneena metsästä luokseni ja Vilma perässä tuoden minulle käärmettä suussaan roikottaen. Keväisin Rita istuu pihassa aamuisin paikoillaan ja Vilma tarkistaa takapihan. Kun piha on turvallinen niin Ritakin lähtee aamupissalle. Jos pihassa on käärme ja Vilma alkaa ”tappolaulunsa”, Rita odottelee paikoillaan hievahtamatta.

Olin jo luullut, ettei niitä enää pihaan tulisi koska alueelle on rakennettu niin paljon uusia taloja. Mutta yhtenä heinäkuun sunnuntaina Vilma lähti nopeasti takapihalle ja Rita ja Tellu, kuin yhteisestä sopimuksesta, istuivat oven eteen ja katselivat Vilman suuntaan. Samalla alkoi ”tappolaulu”. Se on ihan omituista ääntelyä, jota Vilma ei pidä kuin näissä tilanteissa. Otin petkeleen ja lähdin Vilman luo. Turpeet vain pöllysivät ja kuopan pohjalla oli kyy jo palasina. Tarkastin Vilman mutta en huomannut, että sitä olisi purtu. Sillä on tosin jo varmaan aika hyvä vastustuskyky puremiin, sillä olen kuudesti nähnyt sen saavan pureman ja vieläpä kuonoon. Ensimmäisellä kerralla annoin kyytabletit ja vein sen eläinlääkäriin, toisella kerralla annoin vain tabletit. Sen jälkeen en ole antanut edes tabletteja eikä Vilmalle nouse puremasta mitään paukuraa edes. Hyvin erilaisia ovat nämä reaktiot eri koirilla, koska Rita on ihan hermona ja turkki lähtee tukkoina seuraavana päivänä vaikka käärme olisi ollut vain televisiossa. Toisaalta, olihan Rita saamastaan puremasta tosi sairas kauan ja näytti bulldogilta monta viikkoa.

Käärmeethän eivät haise, joten on outoa miten Vilma vaistosi sen, kuuliko se kenties sihinän? Ja miten kummassa Rita ja Tellu tajusivat tulla ”turvaan” oven eteen eivätkä menneet Vilman perässä kuten tavallisesti. Tellun ja käärmeen kohtaamista en ole onneksi nähnyt joskin Tellun vauhti on sitä luokkaa ettei käärmekään kerkiä tajuaan mikä siinä vilahti.

Tämä minun rohkea käärmeentappajani pelkää kylläkin ampiaisia – omasta mielestäni paljon pienempää pahaa!