Terhi Pönni

Jahtireissu Kiirunaan

Olen aina harmitellut sitä, että koirani eivät pääse töideni vuoksi tutustumaan riekkomaastoihin tunturiin. Mutta kuinkas ollakaan, sitten selvisi, että Ruotsin puolella linnut kehittyvät varmaan nopeammin koska kanalintumetsästys alkaakin siellä jo 25. elokuuta. Ja niin ryhdyimme suunnittelemaan matkaa Ruotsiin.

Koiran vieminen Ruotsiin vaatii rabies vasta-ainetestin. Se otetaan eläinlääkärissä ja lähetetään EELA:an josta vastaus tulee noin kahden viikon kuluttua. Rabies rokotuksesta ei saa olla vuotta enempää aikaa testinottohetkellä ja rokotuksen jälkeen testinvoi ottaa aikaisintaan 138 vuorokauden kuluttua. Ihan ex tempre –reissuun ei näiltä osin voi siis lähteä. Testi maksoi 75 euroa koiralta, hieman halvemmalla olisi päässyt jos näyte olisi lähetetty ulkomaille. Aikaa ulkomaille lähetetyn testituloksen odotteluun kuluu jopa kuukausi. Me saimme testitulokset kaksi päivää ennen suunniteltua lähtöä; ihan näin viimetippaan ei kannata jättää!

Eläinlääkäristä saa ostettua rajan ylitystä varten myös lemmikkieläinpassin, johon sitten kätevästi kaikki tiedot merkitään. Myös aseelle saa samantyyppisen passin. Helpointa on tehdä ilmoitus aseesta netissä Ruotsin tullin osoitteeseen https://tid.tullverket.se/svd . Henkilöä, jolle olisimme ko. paperit esittäneet ei kylläkään löydetty, ylitimme rajan kaikkiaan kuusi kertaa eikä millään raja-asemalla ollut ristinsielua.

Emme olleet tehneet mitään muita suunnitelmia määränpäästä kuin Kiirunan kaupunki. Kiirunasta haimme torin varrelta turisti-infosta katukartan ja postin vierestä samaisen torin laidalta kansankassan, josta lunastimme Ruotsin metsästyskortit (245 kr/kpl). Niiden kanssa etsimme osoitetta Jägaregatan 26:sta, harmaata, rapattua, kaksikerroksista pientä kerrostaloa (joka muuten löytyi helposti) ja ostimme sieltä päiväluvat Kiirunan kunnan alueelle (150 kr eli n. 17 euroa/ päivä). Siinä olikin sitten ne lupa-asiat. Saimme myös alueesta kartan. Alue oli lohkottu osiin ja joka alueesta oli tarkempia ohjeita. Kiirunaan suuntaaville tiedoksi, että siihen kannattaa tutustua hyvin, ettei eksy väärälle alueelle väärään aikaan. Toimistot sulkeutuvat Ruotsissa aikaisemmin kuin meillä, joten kannattaa tähdätä Kiirunaan aamupäivän aikana.

Kiirunasta lähtee ylempi Narvikin tie ja alempi Kebnekaiselle. Lähdimme ensin koti Nikkaluoktaa eli alempaa reittiä. Iltapäiväksi ja illaksi jäimme maastoon Pirttivuopion ja Nikkaluoktan rajamaille. Ensimmäinen metso löytyi noin sadan metrin päästä ja alkoi niitä riekkojakin löytyä ylöspäin mentäessä – jopa riesaksi asti näin ensimmäiselle päivälle.

Etukäteen olin jännittänyt nuoremman koirani porovapautta, mutta ensimmäiset porokontaktit onnistuivat hyvin ja sain puhallettua pilliin heti ja koska Vilma ja Max jäivät paikoilleen niin Ritakin totteli. Se kyllä seuraili kaikki kymmenen päivää tiiviisti porojen kulkua tunturissa muttei ajanut niitä. Osansa oli kyllä silläkin, että lintuja oli niin paljon ettei poro sittenkään kiinnostanut.

Nikkalokasta lähti myös helikopteri tunturiin vieden ja tuoden ryhmiä. Näimme gordoninsettereillä metsästäviä norjalaisia, jotka haettiin ennalta sovitusti telttoineen ja rinkkoineen tunturista viikon reisun jälkeen. He ainakin olivat hyvin tyytyväisiä palveluun. Enkkusettereitä ihmisineen odotteli jo seuraavan kopterin lähtöä. Heidät haettaisiin pois jo seuraavana päivänä.

Törmäsimme myös kahteen matkailuautoilla liikkuvaan saksalaisporukkaan. He olivat metsästelleet samoilla alueilla joka syksy kymmenen vuoden ajan, nyt heillä oli ensimmäistä kertaa myös koiria mukana. Pieni mynsterinseisoja oli heidän rotunsa. Vaikka tunturissa näkee pitkälle ja mökkikylissä on paljon ihmisiä, niin rinteillä emme onneksi tavanneet muita ihmisiä, vain huikean upeita maisemia ja solisevia tunturipuroja.

Ruotsissa ei ole sellaista metsäautotieverkostoa kuin Suomessa, joten auto jätetään isontien varteen. Levennyksiäkään ei juuri ole. Nikkaluoktan tie on melko rauhallinen koska se päättyy Kebnekaisen patikointipolun alkuun. Ylempi Narviikiin vievä tie on kaiken kaikkiaan isompi ja vilkkaampi ja muutenkin Abiskon alueella oli enemmän väkeä.

Olimme aikoneet yöpyä autossa ja teltassa, mutta ensimmäisenä iltana ajatus ei tuntunut kovin houkuttelevalta. Katselimme siis muita majoitusmahdollisuuksia. Sekä Abiskossa että Nikkaluoktassa on hyvätasoiset mökit, ravintola, sauna ja kolikoilla toimivat suihkut. Ihan hävettää, mutta tämä tuntui päivän tarpomisen jälkeen juuri sopivalta ”eräelämältä”. Jätimme koko teltailun mielestämme ja päätimme käydä muinakin iltoina suihkussa, syödä pöydän äärellä,  nukkua sängyissä ja käydä oikeassa vessassa. IHANAA.

Olimme tunturissa joka päivä seitsemästä yhdeksään tuntia. Vilma ja saksanseisoja Max pitivät taukoa silloin kun me ihmisetkin, mutta hurrikaani Rita ei paljon vauhtia hidastellut. Niinpä päätimme pitää yhden lepopäivän ja ajoimme Muonion mökille kalastamaan, saunomaan sekä täydentämään muonavarastoja.

Takaisin Ruotsinpuolelle menimme Karesuvannosta. Ajoimme Vittagiinpäin noin 60 km, lähelle Kuormakka -nimistä tunturia. Hieman ennen sitä oli tienviitta Vilstuga 0,3 km ja ajattelimme katsoa mitä siellä oli. Viehättävä, siisti autiotupa johon jäimme muutamaksi päiväksi. Maasto oli kauneinta mitä oli koskaan nähnyt; pikku lampineen ja kirkkaine järvineen. Lintuina oli metsoja, riekkoja ja hanhia. Maxin iloksi siellä oli myös jäniksiä. Tosin karhun jätöksiinkin törmäsimme varsin usein. Mikäli olisin lottovoittaja tai muuten vain raharikas yrittäisin ostaa maata tältä alueelta ja rakentaisin pienen metsästysmajan ja eläisin vaikka loppuelämäni siellä. Maisemat eivät olleet kovin jylhiä ja suotakin oli paljon, mutta silti se vei sydämeni kokonaan. Jos ajelette siellä päin niin kannattaa käydä katsomassa paikka.

Ihan kylmiltään ei tällaiselle reissulle voi lähteä vaan koiran kuntoa pitää kuuman kesän jälkeen nostattaa rauhallisesti. Ritasta en ollut huolissani koska ystävä Tellu oli kesän  ajan pitänyt Ritan kunnon hyvänä. Vilma sen sijaan ei osallistunut kaverusten telmimiseen vaan oli lihonut muutaman kilon. Vaikka aloitimme elokuun alussa pitemmät lenkit, silti Vilman takapää oli ensimmäisinä iltoina hieman jäykkä. Muuten koirat jaksoivat hyvin. Maxilla oli tosin hieman tassuvaivoja, liekö syynä raskaampi koko.

Nyt odottelemme seuraavaa syksyä ja säästämme rahaa päästäksemme kokeilemaan viikkoa helikopterilla tiettömän taipaleen taa ja toista viikkoa ”lempparipaikassa” Vilstugan liepeillä….