Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.2008

 

 

1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry järjestää kilpailut punaisille irlanninsettereille Vuoden Näyttelykoirauroksesta ja -nartusta, Jalos­tuskoirasta, Parhaasta Pennusta, Parhaasta Nuoresta (ikä 9-24 kk), Vuoden Veteraanista, Vuoden Kasvattajasta, Vuoden Tokokoirasta, Vuoden Agilitukoirasta sekä valitsee Vuoden Kotikoiran. Punavalkoisista valitaan erikseen Paras Punavalkoinen Uros ja Paras Punavalkoinen Narttu. Punavalkoiset voivat osallistua myös Vuoden Kotikoira -kilpailuun.

 

2.  Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Pisteet lasketaan koiranomistajan itsensä kirjallisesti, siihen varatulla kaavakkeella ilmoittamien (1.8. ja 31.12. mennessä) näyttelytulosten perusteella. Vain lehteen julkaistavaksi lähetettyjen näyttelyiden tulokset huomioidaan, tulokset tulee toimittaa mahdollisimman täydellisinä suoraan toimitukselle. Kilpailun väliaikatuloksia julkaistaan Irlanninsetterissä kilpailuvuoden lehdessä numero kolme, lopulliset tulokset julkaistaan kilpailuvuotta seuraavan vuoden ensimmäisessä lehdessä.

Tulokset ja kilpailuteksti Vuoden Kotikoirasta lähetetään viimeistään 31.12. mennessä (postileima) kuluvaa vuotta osoitteeseen Katriina Toikka, Vanha Vihdintie 450, 03600 Karkkila.

Agility-kilpailujen tulokset osoitteella Janiitta Kiuru, Purorinteenkatu 16, 15320 Lahti.


3. Kilpailuun voivat osallistua yhdistyksen jäsenten punaiset ja punavalkoiset irlanninsetterit

 

4. Jos jäsenyys on alkanut kuluvan kilpailuvuoden aikana, luetaan koiran hyväksi liittymisen jälkeiset saavutukset (jäsenmaksun maksa­mispäivämäärä on liittymispäivä)

 

5. Sama koira voi kilpailla yhdessä tai useammassa kilpailussa

 

6. Kilpailutuloksiin luetaan koiran hyväksi vain kotimaiset kilpailutulokset + yhdistyksen Club Show ja Open Show’t sekä muiden yhdistysten settereille tarkoitettu Open Show’t ja KKK:n erikoisnäyttely

 

7. Vain yksi näyttelytulos samalta tuomarilta hyväksytään (rotukehät).

 

8. RYP- ja BIS-pisteet lasketaan oheisten taulukoiden mukaan

 

9. Palkinnot jaetaan kilpailuvuoden jälkeisessä kevätkokouksessa. Palkintoja ei toimiteta jälkikäteen.

 

10. Pisteitä kilpailuihin saa seuraavasti:

- Näyttelykoirauros tai –narttu viisi (5) parasta sijoitusta

- Jalostuskoira neljän (5) yhdistykseen kuuluvan jälkeläisen yhteistulos Näyttelykoirauros tai -narttukilpailusta. Lisäpisteet taulukon mukaisesti, korkeintaan kuitenkin viiden (5) näyttelyn JÄLK-luokkien tuomat pisteet.

- Paras pentu/ veteraani/ nuori viisi (5) parasta sijoitusta

- Vuoden kasvattaja neljän (4) yhdistykseen kuuluvan kasvatin yhteistulos näyttelykoirakilpailusta sekä lisäpisteet taulukon mukaisesti, korkeintaan kuitenkin viiden (5) näyttelyn KASV-luokkien tuomat pisteet. Pentunäyttelyiden pentukasvattajaryhmiä ei huomioida.

- Käyttökoirakilpailu viisi (5) parasta sijoitusta

- Vuoden Toko-koirakilpailuun viisi (5) parasta tulosta, joihin hyväksytään yhdistyksen joukkuetokon mestaruuskisoissa saatu henkilökohtainen tulos tai mikä tahansa yhdistyksen järjestämä epävirallinen tokokoe.

- Parhaan kotikoiran valitsee hallitus lähetettyjen tekstien perusteella.

 

11. Pisteiden laskija ei vastaa laskennassa mahdollisesti tapahtuneista virheistä.

 

12. Tasatuloksen sattuessa ratkaisee kilpailun koirien paremmuusjärjestys Club Show’ssa PU/PN-luokassa. Mikäli tämäkään ei ratkaise tilannetta, lasketaan koirien voittamien BIS1-sijoitusten määrä KV-näyttelyissä. Jos tämä ei ratkaise, katsotaan muut BIS- ja ryhmäsijoitukset KV-näyttelyistä järjestyksessä. Jos tämäkään ei ratkaise, ratkaisee kaikkien rotujen näyttelyistä BIS-sijoitukset ja/tai RYP-sijoitukset, jatkaen aina ryhmiksiin saakka.


Pistetaulukot voi tilata Katriinalta tai katsoa yhdistyksen kotisivuilta osoitteesta http://home.aland.net/m04564/setterikilp.html

 

Vuoden Näyttelykoirauros ja –narttu-kilpailu

PU1/ PN1 5 pistettä

PU2/PN2  4 pistettä

PU3/ PN3 3 pistettä

PU4/PN4  2 pistettä

PU5/PN5  1 piste

Yhdistyksen omissa Club Show’ssa + 5 lisäpistettä kullekin ja Open Show’ssa + 3 lisäpistettä kullekin

ROP saa + 2 pistettä


Lisäksi näyttelyyn rotuun ilmoitettujen koirien lukumäärä antaa 10 %:n lisäpisteet eli jos näyttelyssä on esim. 45 setteriä niin koira saa 4,5 lisäpistettä. Pentuluokan koiria ei lasketa mukaan koiramäärään.

Lisäpisteitä tulee myöskin Best-In-Show -tuloksista: (Laskukaava näissä RYP-pisteet + BIS-pisteet)

 

 

 

 

Club Show

Omat Open Show’t, irlantilaisten rotujen nly

KKK, muut open show’t

KV näyttely

Kaikkien rotujen nly

Ryhmänäyttely

FCI 7/8

Ryhmänäyttely

FCI 7

BIS-pisteet

14

BIS1

 

 

 

 

 

 

13

 

 

 

 

 

 

 

12

BIS2

BIS1

 

 

 

 

 

11

 

 

 

 

 

 

 

10

BIS3

BIS2

BIS1

 

 

 

 

9

 

 

 

 

 

 

 

8

BIS4

BIS3

BIS2

 

 

 

 

7

 

 

 

BIS1

 

 

 

6

 

BIS4

BIS3

BIS2

BIS1

 

 

5

 

 

 

BIS3

BIS2

BIS1

 

4

 

 

BIS4

BIS4

BIS3

BIS2

BIS1

3

 

 

 

 

BIS4

BIS3

BIS2

2

 

 

 

 

 

 

BIS3

1

 

 

 

 

 

 

 

RYP-pisteet

7

 

 

 

RYP1

 

 

 

6

 

 

 

RYP1

RYP1

 

 

5

 

 

 

RYP3

RYP2

RYP1

 

4

 

 

 

RYP4

RYP3

RYP2

RYP1

3

 

 

 

 

RYP4

RYP3

RYP2

2

 

 

 

 

 

RYP4

RYP3

1

 

 

 

 

 

 

RYP4

 

Paras Pentu/ Paras veteraani-kilpailu

 

ROP 5 pistettä

VSP 4 pistettä

ERI/KP 2 pistettä

 

Lisäpisteitä tulee myöskin Best-In-Show -tuloksista: (Laskukaava näissä RYP-pisteet + BIS-pisteet)

 

 

Club Show

Omat Open Show’t,

irlantilaisten rotujen nly

KV näyttely

Kaikkien rotujen nly,

KKK, muut open show’t

 

Ryhmänäyttely

FCI 7/8

Ryhmänäyttely

FCI 7/ pentunäyttelyt

BIS-pisteet

10

BIS1

 

 

 

 

9

BIS2

 

 

 

 

8

BIS3

 

 

 

 

7

BIS4

BIS1

 

 

 

6

BIS5

BIS2

BIS1

 

 

5

 

BIS3

BIS2

BIS1

 

4

 

BIS4

BIS3

BIS2

BIS4

3

 

 

BIS4

BIS3

BIS3

2

 

 

 

BIS4

BIS2

1

 

 

 

 

BIS1

 

4

 

 

 

 

RYP1

3

 

 

 

 

RYP2

2