AHVENANMAAN
BUSSIHISTORIA

 

LYHENNELMÄ SUOMEKSI

Kaikki Ahvenanmaan bussit Sivu päivitetty 04.01.2008

Lauri Rädyn kotisuvut:  Röde Orm 

 

 

 Ålands Busshistoria
Ahvenanmaan Bussihistoria

Kirjassa on 228 sivua ja lyhennelmä suomeksi, 
9 sivua. Kaikki 320 Ahvenanmaalla liikennöinyttä
bussia esitellään ja lähes kaikista on myös kuva. 
Lisäksi esitellään kaikki 60 ahvenanmaalaista
liikennöitsijää ja kerrotaan yleisesti
bussiliikenteen kehityksestä saarella. 
Voit tilata kirjan suoraan kirjailijalta 
Ahvenanmaalta hintaan 50 euroa + postitusmaksu.
Bosse Ahlnäs
Lövövägen 85 
22550 Vårdö

bosse.ahlnas@aland.net

puh. 0400 537131

 

 


Ahvenamaan bussihistoria – 80 vuotta bussiliikennettä Ahvenanmaalla

 

Nykyisin Ahvenanmaan Vårdön kunnassa asuva, Helsingin Lauttasaaresta lähtöisin oleva, Bo Ahlnäs alkoi muutama vuosi sitten joidenkin Suomen Linja-autohistoriallisen Seuran (SLHS) jäsenten innoittamana kerätä tietoja Ahvenanmaan busseista ja maakunnan linja-autoliikenteestä.

 

Bosse  on jo lapsuudesta lähtien ollut kiinnostunut busseista. Hän valokuvasi koulupoikana 1950-1960 -lukujen taitteessa valtaosan Helsingin kaupungin liikennelaitoksen linja-autoista. Tämä kuvakokoelma löytyy nykyisin arkistoituna Helsingin Raitioliikenne-museosta.

 

Bosse oli myös aikoinaan mukana yksityishenkilönä pelastamassa romutukselta ja taltioimassa myöhemmin HKL:lle palautetun ja tänä päivänä entistetyn museobussin. Hän on ollut SLHS:n toiminnassa mukana jo alkuajoista lähtien.

 

Niinpä Bosse alkoi Ahvenanmaalla tutkia arkistoja sekä järjestelmällisesti kerätä tietoja ja valokuvia saarivaltakunnan linjurialalta. Tietojensa kartuttamiseksi hän järjesti bussi-iltoja maakunnan eri osissa, joihin moni lukuisista kuulijoista toi mukanaan valokuvia omista kätköistään.

 

Bosse on nyt kerännyt tiedot hallussaan olevasta aineistosta ja sen pohjalta toimittanut Oolannin bussiliikenteen historiateoksen. Kirjassa käsitellään käytännöllisesti katsoen kaikki maakunnassa toimineet linja-autoliikennettä harjoittaneet yrittäjät sekä heidän kalustonsa, arkistotietojen antamia  yksityiskohtia myöten.

 

Hankkeen toteuttaminen ei olisi ollut mahdollista ilman sitä innostusta, tukea, tietoa ja lukuisia kuvia, joita hän on saanut yli 200 ihmiseltä. Historiateosta ovat tukeneet rahallisesti myös Ålands kulturdelegation ja Svenska kulturfonden.

  

Bussien ympärille syntyy muistoja

 Bussi ei ole pelkästään kulkuneuvo, vaan sen ympärille on ajan myötä syntynyt myös muistoja; ajoneuvoista, yrittäjistä sekä liikenteestä.Alkuun bussi tai linja-auto –sana ei ollut vakiintunut sanastossa, vaan puhuttiin vuoroautosta, turistiautosta, liikenneautosta, omnibussiautomobiilista, omnibussista tai autobussista. Latinakielinen sana omnibus tarkoittaa kaikille.

 

Nyt vuonna 2004 on kulunut 80 vuotta siitä, kun Ahvenanmaan maakuntalautakunta myönsi ensimmäiset luvat harjoittaa maakunnassa linja-automobiililiikennettä autobussilla. Vuonna 1924 seitsemän ahvenanmaalaista automobiiliomistajaa ilmoitti harjoittavansa linjaliikennettä maakunnan alueella. Vakituista linjaliikennettä oli ajettu jo muutama vuosi aikaisemmin, mutta siihen ei silloin vielä tarvinnut lupaa.

 

Sen vuoksi kirjassa on käsitelty myös Oolannin autoistumista sen varhaisvaiheista asti. Näistä ensimmäisistä automobiilikokeiluista muodostui sittemmin vakituista linja-liikennettä.

  

Maakunnan ensimmäiset automobiilit

1904 – Auto no. 1

Ensimmäinen auto tuli Ahvenanmaalle vuonna 1904, kun kylpylälääkäri Örbom hankki Renaultin. Se oli kaksipaikkainen ja sen kaksisylinterinen moottori kehitti  8 hevosvoimaa.

 

1908 – Auto no. 2

Toinen auto tuli vuonna 1908 ja oli merkiltään REO. Liikemies K V Svensson hankki tämän nelipaikkaisen auton kuljettaakseen kylpylähotellin asiakkaita.

 

1909 – Auto no. 3

Kolmannen auton hankki 1909 kamreeri Gunnar Bomansson Saltvikin Kvarnbosta. Auton oli merkiltään Piccolo. Myös se oli kaksisylinterinen.

 

1911 – Auto mantereelta

Herra Matti Lehtinen mantereelta harjoitti vuokra-autoliikennettä Maarianhaminassa ennen kuin kaupunkiin saatiin oma taksi. Hän mm. kuljetti kylpyläasiakkaita kaupungissa kesinä 1911 ja 1912.

 

1912 – autot no. 4 ja 5

Maakunnan neljäs auto ja ensimmäinen taksi ilmestyi vuonna 1912. Se oli merkiltään N.A.G. ja sen omisti Herman Eriksson ja Axel Barck. Barckista tuli sittemmin Ahvenanmaan ensimmäinen katsastusmies.

Leonard Eriksson osti saarivaltakunnan viidennen auton, joka oli 14 hevosvoimainen Opel.

 

1913 – Autot no. 6, 7, 8 ja 9

Vuonna 1913 ajoneuvokanta lisääntyi peräti neljällä autoyksilöllä. Nämä olivat valmisteiltaan Hupmobile, Studebaker, Opel ja Metz. Kaikissa oli karbidivalot, eikä niissä ollut sähkökäynnistystä. Samana vuonna kolme ahvenanmaalaista ajoi ajokorttinsa Turussa.

 

Ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän sotavoimat ottivat haltuunsa kaikki autot kuljettajineen. Uusia autoja ei enää moneen vuoteen tullut maakuntaan.

 

Oolannin ensimmäiset bussit

 1919

Kuudes syyskuuta 1919 Åland-lehdessä oli ilmoitus:

Omnibussiliikennettä Ahvenanmaalla.

Henkilöt, jotka ovat kiinnostuneita perustamaan yhtiön harjoittamaan omnibussiliikennettä Ahvenanmaalla, kokoontuvat huomenna klo. 5 ip. Seurahuoneella. Kokouksessa tullaan esittämään mm. laskelmia, hinta-arvioita ja korkolaskelmia.

Tietoa siitä, perustettiinko tuolloin yhtiö, ei ole.

 

Insinööri W. Wilcken saapui Maarianhaminaan ja alkoi vuonna 1919 harjoittaa kuorma-autoliikennettä. Auton lavalle hän asensi penkkejä henkilökuljetusta varten.

 

1921

Vuonna 1921 Albin Ahlqvist hankki ensimmäisen kuorma-autonsa Ruotsista. Lavalle hän nosti tarpeen vaatiessa penkkejä. Auto oli merkiltään Vivinus. Siinä oli 16-20 hevosvoimainen nelisylinterinen moottori. Katsastusmies Julius Ahgrenin laatimaan katsastuskirjaan, joka on päivätty 12. maaliskuuta 1923, on kirjattu merkinnät: Tämä vanhempaa mallia oleva auto on todennäköisesti henkilöautosta kuorma-autoksi muutettu. Sitä tullaan omistajan ilmoituksen mukaan käyttämään ainoastaan tavaroiden kuljetukseen maksua vastaan. Kuljettajaksi merkittiin Matias Harald Andersson.

 

Åland–lehti ilmestyi vuonna 1921 keskiviikkoisin ja lauantaisin. Jokaisessa numerossa kesäkuun puolenvälin jälkeen marraskuun alkupuolelle asti W. Wilcken ilmoitti AUTO-LIIKENTEESTÄ reitillä Maarianhamina – Godby neljänä päivänä viikossa, kahdesti päivässä. Ilmoituksessa neuvottiin myös, että kuljettajalle tuli vilkuttaa, jos halusi nousta autoon reitin varrelta. Taksa oli 1 mk/km/henkilö. Auto oli myös käytettävissä tilausajoihin yli kymmenen hengen ryhmille.

 

Marraskuun 9.pnä ilmoitettiin lehdessä, että liikennöinti lopetetaan liikennekelvottomien teiden sekä vallitsevan matkustajakadon vuoksi. 

 

1922 ja 1923

Vuonna 1922 ei lehdessä ilmoitettu liikenteestä, mutta jo seuraavana vuonna eli 1923 herra Leonard Eriksson harjoitti liikennettä lähes kaikissa maakunnan pitäjissä. Hän hankki käytetyn avomallisen kuomulla varustetun turistivaunun Turusta.

 

Vähän myöhemmin herra Karl Saari hankki bussin, jolla hän ylläpiti vakituista liikennettä Sundiin ja Hammarlandiin, tarpeen vaatiessa myös Lemlandiin. Samana vuonna Albin Ahlqvist aloitti ympärivuotisen liikennöinnin välillä Maarianhamina – Godby, ja kesällä hän ajoi myös Getaan. Tällä bussilla hän kuljetti myös postia Godbyhyn ja Pohjois-Ahvenanmaalle. Aikoina, jolloin bussi ei liikennöinyt Getaan, posti kuljetettiin sinne hevoskyydillä Godbysta.

 

1924

Maaliskuussa 1924 Leonard Eriksson ilmoitti lehdessä aloittavansa liikennöinnin Liikenne-automobiililla heti, kun tiet tulisivat liikennöitävään kuntoon. Kuukautta myöhemmin lehdessä  ilmoitettiin lähemmistä aikatauluista. Kuukauden loppupuolella Karl Saari ilmoitti liikennöinnistään, joka sinä vuonna kesti lokakuun alkupuolelle asti. Toukokuussa myös A. Ahlqvist ilmoitti, että hän jatkaa matkustajien ja rahdin kuljetusta Maarianhaminasta Postiautomobiilillansa.

 

Kesäkuun alkupuolella niinikään Edvin Karlsson ilmoitti aloittavansa matkustajien ja rahdin kuljettamisen automobiililla. Muista julkaistuista ilmoituksista voidaan lukea, että myös R. Wirtanen, Elis Andersson ja Runar Roberts aloittivat linja-liikennöinnin sinä vuonna.

 

Ensimmäiset  maakuntalautakunnan myöntämät liikenneluvat Albin Ahlqvistille, Karl Saarelle ja Leonard Erikssonille julkistettiin kesäkuun 1. päivänä 1924.

 

Vuonna 1924 maakuntalautakunta myönsi yhdeksän ammattimaiseen liikennöintiin oikeuttavaa lupaa Ahvenanmaan alueelle. Vuonna 1925 lupia myönnettiin 40 kpl ja seuraavana vuonna 21 kpl. Lukuihin sisältyy kaikenlaisille ajoneuvoille myönnetyt luvat.

  

”Revolveri kädessäni ryömin pirtukanistereiden ja konjakkilaatikoiden yli saadakseni kuljettajan pysäyttämään auton … ”

 

Saltvikin Rangsbysta kotoisin ollut  Rafael Wirtanen oli Suomen alkoholikieltolain aikaan kuljettamassa kuormaa 15-paikkaisella Ford TT-autollaan, rek.no. ÅL 27, jolloin poliisit hänet yllättivät.

 

Kyseinen Ford-alusta oli 1924 hankittu Turusta hintaan 28 000 mk. Wirtanen oli itse rakentanut siihen korin Julius Anderssonin verstaassa Lagmansbyssa. Veistonopettaja Hugo Sandell avusti työssä.

 

Poliisit olivat elokuun 10. ja 11. päivän välisenä yönä 1925 saaneet vihin siitä, että tunnettu pirtun salakuljettaja Algot Niska ja hänen tyttöystävänsä olisivat liikenteessä Oolannin maakunnassa.

 

Godbyn nimismies, kruununvouti ja poliisikonstaapeli olivat ryhmittäytyneet metsätielle tutkimaan tulossa olevaa epäiltyä autoa. Kun se oli kääntymässä sivutieltä maantielle, poliisit olivat sitä pysäyttämässä. Ajoneuvo ei pysähtynyt, vaan kuljettaja yritti kaasuttamalla autoa kovempaan vauhtiin päästä pakoon. Poliisit ampuivat muutaman laukauksen varoitukseksi. Nimismiehen onnistui kuitenkin hypätä bussin kyytiin ja hän sai lopulta kuljettajan pysäyttämään ajoneuvonsa.

 

Tapahtumasta seuranneessa oikeuskäsittelyssä nimismies kertoi, että päästyään bussin takaseinässä olleesta takaovesta kyytiin, hän näki pimeässä auton etuosassa kaksi mieshenkilöä. Hän kehotti heitä pysäyttämään auton, mutta kun he eivät totelleet, hän revolveri kädessään ryömi pirtukanistereiden ja konjakkilaatikoiden yli auton etupäähän. Saatuansa uhkaamalla kuljettajan lopulta pysäyttämään autonsa, hän huomasi, että kuljettajana oli Rafael Wirtanen, kotoisin Saltvikista ja vieressä piiloutuva olikin yllätykseksi liikemies Runo Rotz, kotoisin Maarianhaminasta. Tapaaminen heidän kanssaan ei ollut etukäteen aavistettavissa.

 

Tapahtumapaikalla Wirtanen väitti poliiseille luulleensa kuljettavansa rapuja. Virkavalta takavarikoi bussin kuormineen ja ajoi sen poliisikonstaapelin kotitilalle. Seuraavana aamuna ravut tutkittiin ja todettiin niiden sittenkin olevan melkoisen suuri kuorma alkoholia. Oikeusasiakirjoista selvää, että kuorma sisälsi 280 litraa pirtua kanistereissa, yhteensä 52 pulloa konjakkia, viskiä ja rommia sekä yksi 10 litran ruukku arrakkia.

 

Oikeudessa nimismies kertoi liikemies Rotzin olleen yöllä tapahtuneen pidätyksen yhteydessä eniten huolestunut arrakkiruukun ehjänä säilymisestä ja todenneen joutuvansa perikatoon, jos hänen lastinsa takavarikoitaisiin. Myöhemmin kuulusteluissa ja sitä seuranneessa oikeudenkäynnissä molemmat epäillyt edelleen väittivät olleensa tietämättömiä kuorman todellisesta sisällöstä.

 

Käräjäoikeudessa Kaarlo Rafael Wirtanen apurinaan Karl Runo Rotz tuomittiin virkavallan harhauttamisesta ja alkoholipitoisten juomien hallussapidosta sakkoihin, Wirtanen 1500 mk:n ja Rotz 1000 mk:n edestä. Oikeus määräsi niin ikään 12055 mk:n arvoisen pirtulastin ja silloin vain 10000 mk:n arvoiseksi arvioidun ajoneuvon valtiolle tuomituiksi. Ajoneuvo myytiin huutokaupalla ja sen osti Albin Ahlqvist, joka muutti bussin kuorma-autoksi.

 

Oikeuden päätöksestä valitettiin. Tapahtuneen menettelyvirheen takia Turun hovioikeus palautti asian takaisin käräjäoikeudelle, joten asiaa puitiin toistamiseen käräjäoikeudessa. Toistamiseen tuomiosta valitettiin ja huhtikuussa 1929 Turun hovioikeus lopullisesti totesi, että käräjäoikeuden päätös oli ollut aiheeton, koska ei ole  voitu osoittaa, että Wirtanen olisi tiennyt  kuljettavansa alkoholia, eikä myöskään pystytty osoittamaan, että Rotz olisi omistanut tai tuonut kuorman maahan.

 

Hovioikeuden päätöksellä ajoneuvo päätettiin palauttaa takaisin alkuperäiselle omistajalle, mutta auto oli jo silloin ajettu loppuun ja poistettu rekisteristä. Romutetun kuorma-auton moottori hyödynnettiin 7-metrisen avoveneen voimanlähteeksi.

 

Arkistoiduista rekisteritiedoista voidaan todeta auton olleen syksyllä 1925 takavarikoituna ja heinäkuun alussa 1926 muutetun kuorma-autoksi. Vasta vuoden 1928 rekisteritiedoista ilmenee, että Ahlqvist oli rekisteröinyt auton nimiinsä saman vuoden toukokuussa. Vuoden 1929 alussa auto poistettiin rekisteristä.

  

Bussiliikennettä jäällä

 Voidaan helposti olettaa, että ulkomaanliikenne Ahvenanmaalta alkoi vasta 1959, kun säännöllinen lauttaliikenne käynnistyi. Todellisuudessa kuitenkin jo 30 vuotta aikaisemmin oli bussilla tehty ulkomaanmatkoja jään yli mantereelle.

 

Lehti Ålands Nyheter kertoo maaliskuun ensimmäisenä lauantaina vuonna 1929, että Rafael Wirtanen oli edellisenä sunnuntaina Albin Ahlqvistin Buick-autolla, ÅL 130, tehnyt matkan jäätä pitkin Turkuun. Menomatka kesti 7 tuntia, koska välillä piti käydä Houtskarin Berghamnissa korjaamassa jäähdytintä, jonka kylmä vastatuuli oli vahingoittanut. Mukana oli kaikkiaan viisi henkilöä.

 

Matkaan lähdettiin Bomarsundista ja Seglingestä seurattiin pääasiassa höyrylaivan jäärailoa. Saariston suojaisissa kohdissa oli jonkin verran lunta jäällä, mutta aavoilla ulapoilla oli lähes lumetonta. Jään paksuus oli noin 40 senttiä, joka hyvin riitti autoa kannattamaan. Seuraavana päivänä tehty kotimatka kesti runsaat neljä tuntia.

 

Myös länsijäät olivat sinä vuonna autoa kantavat, koska lehti Tidningen Åland kertoo samana lauantaipäivänä, että sen viikon torstaina autolla oli ajettu jäätä pitkin ensimmäistä kertaa Ruotsiin, Hallstavikiin. Sen olivat tehneet kaksi Kroklundista kotoisin olevaa miestä henkilöautolla. 

 

Kantavat jäät saivat Rafael Wirtasen innostumaan ja lähtemään seuraavallakin viikolla linja-autollaan edestakaiselle matkalle Turkuun, mukana yksitoista matkustajaa ja kaksi jääluotsia, jotka neuvoivat reitin. Lehtitietojen mukaan myös viisi henkilöautoa olisivat eräänä päivänä tehneet matkan mantereelle.

  

Bussit sodan aikana

 Talvisodan aikana muutama uudehko ahvenanmaalainen bussi määrättiin sotatoimiin maakunnan alueelle ambulanssikäyttöön. Yleensä niistä poistettiin istuimet ennen puolustusvoimille luovuttamista. Sodan jälkeen, keväällä 1940, bussit palautettiin hyvin kuluneina, koska niillä oli koko sodan ajan kuljetettu pääasiassa sotatarvikkeita Ahvenanmaan linnoitustöissä.

 

Alkukesällä 1940 linja-autokuljettaja Runar Roberts alkoi omaan lukuunsa polttaa puuhiiltä, jota käytettiin häkäkaasulaitteiden polttoaineena. Puuhiiltä kului edestakaisella Kvarnbo-Maarianhamina –matkalla noin pari sataa litraa.

 

Jatkosodan aikana piiriesikunta jakoi maakunnassa myönnettävät liikenneluvat. Myös Ahvenanmaan Suojeluskuntapiirin käytössä oli muutama bussi. Sotakäytössä olleet ajoneuvot varustettiin SA-rekisterikilvin. Tunnussarja SA 500 – 1000 oli varattu maakunnassa käytettäviä ajoneuvoja varten.

 

Jatkosodan aikana ei ollut sallittua tehdä huvimatkoja maaseudulta kaupunkiin. Sotilaspoliisijoukkue ja meripoliisi ilmoittivat muutaman kerran ajoneuvoista, joita epäiltiin käytetyn huvimatkoja varten.

  

Pula-aika rankaisi myös bussiliikennettä

 Sodan jälkeen myös Oolannissa elettiin samanlaista pula-aikaa kuin mantereella. Kerrotaan, että kun Bert Andersson ei saanut linja-autoonsa renkaita syksyllä 1942, hän valjasti pikkumökin Volvo-kuorma-autonsa lavalle ja alkoi mökissä kuljettaa matkustajia lavalla.

 

Rengaspula oli kova. Kumirenkaita varten tarvittiin ostolupa. Lupaa anottiin kuukausittain. Usein vastaus oli kielteinen, jolloin bussi edelleen joutui seisomaan renkaitta ainakin kuukauden verran lisää. Seuraavana kuukautena taas anottiin uudestaan, ja lopulta saattoi paluupostissa tulla renkaiden ostolupa.

 

Yhtä vaikeaa kuin renkaiden saanti oli myös kumisaappaiden tai kumisten puolisaappaiden saanti, joita saaristo-oloissa toimineet kuljettajat olisivat talvi- ja kevätaikaan kipeästi tarvinneet.

 

Alfons Sundqvist kertoi, että viedessään sotavuosina urheiluseuraa eräisiin iltamiin, matkalla puhkesi rengas, jolloin hän vaihtoi alle varapyörän. Kotimatkalla sattui taas rengasrikko. Mukana oli toinen varapyörä, jossa oli huonokuntoinen rengas. Kun hän oli vaihtanut alle tämän pyörän, matkustajat joutuivat kaikki istumaan vain toisella puolella autoa, mutta pääsivät lopulta onnellisesti perille.

 

Herman Blom, joka ajoi postiautoa kertoi, että vielä 1950-luvulla oli ankara rengaspula. Erityisen vaikeaa oli liikennöidä talviaikaan täysin sileillä renkailla, koska niillä oli liukkailla pikkuteillä vaara liukua ojaan. Useamman anomuksen jälkeen hänelle myönnettiin bussiin yksi uusi nastarengas. Sen hän asensi vasempaan etupyörään.

 

Myös bensiinistä ja ikkunalaseista oli pulaa. Kun Erik Anderssonin bussista särkyi ikkuna, eikä hän siihen saanut uutta lasia, hän asensi paikalle vanerilevyn. Bussia alettiin sen jälkeen kutsua Porkkalan junaksi.

  

Kuorma-autoja linjureina

 1920-luvun alkuvuosina kuorma-autoja luonnollisesti käytettiin myös henkilökuljetuksiin, koska ensimmäiset varsinaiset linja-autot ilmestyivät maakuntaan vasta 1923.

 

1920-luvun yleisin bussimalli niin muualla Suomessa kuin Ahvenmaalla, oli Fordin TT -mallin alustalle valmistettu. Koska näissä ei ollut riittävän varmatoimisia jarruja, niiden käyttö autobusseina kiellettiin vuoden 1928 alusta. Bussikäyttö olisi vaatinut suuria muutostöitä autoihin, joten niitä käytettiin tästä eteenpäin enimmäkseen vain tavarankuljetukseen. Vielä 1930-luvun linja-autoja muutettiin joskus kuorma-autoiksi.

 

Päinvastoinkin kuorma-autoja käytettiin yleisesti henkilökuljetuksiin myös toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeenkin, pula-aikana, jolloin ei renkaita eikä polttoainetta ollut saatavissa ajoneuvoihin.

 

Tämän päivän turvallisuusajattelu ei silloin vielä ollut vallalla. Myös monille kuorma-autoille myönnettiin siihen aikaan lupa kuljettaa matkustajia lavalla.

 

Joulukuussa 1945 Hammarlandsta kotoisin olevalle Bert Andersonille myönnettiin lupa kuljettaa matkustajia Chevrolet-kuorma-autonsa lavalla. Toukokuussa 1946 Paul Erikson sai luvan Föglössä kuljettaa enintään 18 henkilöä Ford AA -kuorma-autollaan, joka varustettiin väliaikaisella sateensuojalla.

  

Veneveistäjät korinikkareina

 Linja-auton korit 1920-luvun Ford TT -mallisille alustoille rakennettiin yleisesti kotioloissa, mutta vielä vuonna 1949 Ruben Carlsson Västergetasta hankki uuden Chevrolet-alustan. Hän osti nimenomaan vain alustan, koska katsoi, että pystyi hyödyntämään paikallista työvoimaa kotiseudullaan korin tekoon.

 

Onhan Ahvenanmaa perinteisesti ollut tunnettu taitavista veneveistäjistä, jotka valmistivat tälle alustalle korin puukehikon, jonka jälkeen koriaihio lähetettiin Turkuun K. Nummela Oy:n koritehtaalle pellitettäväksi.

 

Istuimet ja muut sisustustarpeet hyödynnettiin vuoden 1938 bussista. Tämä rekisteritunnuksella ÅL 335 oleva Chevrolet-bussi palveli liikenteessä kaikkiaan 14 vuotta, ja poistettiin rekisteristä elokuun lopussa 1963.

  

Autojen rekisteröinti ja rekisterikilvet

 Ahvenmaan maaherra lähetti lokakuussa 1921 kaikille kruununnimismiehille kirjeen, jossa hän kehotti laatimaan luettelon kaikista piirin henkilö- kuorma- ja pakettiautomobiileista sekä moottoripolkupyöristä. Luettelon tuli sisältää omistajan nimen ja kotipaikkakunnan, ajoneuvon rekisteritunnuksen, valmistajan, valmistusvuoden, hevosvoimamäärän ja kantavuuden sekä henkilömäärän ja rengaskoon.

 

Kuitenkin maaherra unohti mainita, että luetteloon tulee merkitä päiväys. Näiden usein päiväämättömien luetteloiden perusteella poliisiviranomaiset ja maakuntalautakunnat laativat 1924 yhteenvetoja rekisteröidyistä automobiileista.

 

Ensimmäisen Ahvenmaalla rekisteröidyn ajoneuvon, rekisterinumerolla ÅL 1 omisti Maarianhaminalainen Walter Wilcken. Tämä oli kuusipaikkainen Protos-auto, joka oli merkitty rekisteriin joskus vuoden 1923 puolenvälin tienoilla.

 

Vuonna 1952 maakunta varasi kaikki 20 ensimmäistä rekisteritunnusta omaan käyttönsä. Silloin kaikki yksityisomistuksessa olleet tunnuksilla ÅL 1 – 20 ajoneuvot saivat uuden rekisteritunnuksen. Mm. Wirtasen Ford V8 –37 -bussi, jossa oli ollut tunnus ÅL 15 sai uuden tunnuksen ÅL 767.

 

Mantereen kilvistä poiketen Ahvenmaalla oli edelleen käytössä vain vaaleanpohjaiset kilvet varustettuna mustilla kirjaimilla ja numeroilla.

 

Tammikuun alusta 1981 otettiin käyttöön uusi tunnussarja, jossa oli kolme kirjainta ja kolme numeroa. Samanaikaisesti nelinumeroisella tunnuksella olevia rekisterikilpiä alettiin poistaa sitä mukaa, kun tällaisilla kilvillä varustetut ajoneuvot poistetaan rekisteristä. Nykyisin vain veteraaniajoneuvoihin voi saada nelinumeroisia ÅL-alkuisia tunnuksia.

 

Kesäkuun alusta 1992 Oolannin uudenmalliset kilvet tulivat käyttöön. Niissä on siniset kirjaimet ja numerot vaalealla pohjalla, Ahvenmaan vaakuna ja lippu, sekä ÅLAND-teksti.

 

Samanaikaisesti tuli myös mahdolliseksi hankkia ajoneuvoon varsinaisen tunnuksen rinnalle ulospäin näkyvä henkilökohtainen tunnus, jossa on enimmillään seitsemän merkkiä. Kilvessä on kuitenkin pienin kirjaimin merkitty ajoneuvon oma varsinainen tunnus. Tällainen kilpi on voimassa 15 vuotta ja kustantaa tällä hetkellä 831 €.

 

Vain yhdessä ahvenanmaalaisessa bussissa on tällä hetkellä tällainen kilpi; ÅL 2000. Bussin omistaa Sundqvists Buss Ab. Ajoneuvon oma oikea tunnus onkin ÅLL 4.

 

Nykyisin numerosarja ÅL 1 – 99 on varattu maakuntahallituksen käyttöön. Vain yhdessä bussissa on tällä hetkellä tunnus, joka kuuluu tähän varattuun sarjaan - Suomen Linja-autohistoriallisen Seuran bussissa ÅL 45.

 

Ulkomaan matkailua bussilla

Kesäkuun alussa vuonna 1959 ss Viking aloitti vakituisen autolauttaliikenteen Ruotsin ja Suomen välillä. Lautat mahdollistivat nyt mukavan linja-automatkan myös Ruotsiin. Syyskuun alussa ensimmäiset ahvenanmaalaiset bussit käyttivät tätä reittiä ja ajoivat omin pyörin maihin Ruotsissa.

 

Siihen aikaan etäisyydet koettiin eri lailla kuin tänä päivänä, ja matkat ulkomaille olivat tuiki harvojen herkkua. Jo matka Tukholmaan tai Uppsalaan oli silloin suuri tapahtuma. Nyt ahvenanmaalaiset voivat tehdä matkan kotiportilta Tukholmaan asti bussin kyydissä.

 

Tällä ensimmäisellä matkalla oli laivassa mukana neljä matkustajia täynnä olevaa bussia. Vaikka oli sunnuntaipäivä, pieni kyläkauppa Gräddön liepeillä Ruotsin puolella poikkeuksellisesti avasi ovensa näille ahvenmaalaisille bussituristeille, jotka onnellisina ostivat lähes koko puodin varaston tyhjäksi pienessä hetkessä.

 

Georg Wilhelmsson kertoi, että hän vielä samana syksynä alkoi liikennöidä Tukholmaan kolmasti viikossa. Pian Strandvägenin varrella ollut Gulf-huoltoasema muodostui bussien huoltopisteeksi Tukholmassa. Asemanpitäjä oli kaikissa palveluissaan hyvin avulias ja välitti mm. pakettilähetyksiä bussien kuljetettavaksi Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä. Huoltoasemasta muodostui eräänlainen Oolannin linja-autoasema Tukholmassa.

 

Seuraavana keväänä toiminta muodostuikin niin vilkkaaksi, että Tukholmaan ajettiin päivittäin.

 

 

Bussimatkustajia

 Ilman matkustajia ei olisi bussiliikennettäkään.

 

Sundista kotoisin oleva Borghill Lindholm saa kirjassa edustaa bussiliikenteen tärkeimpiä matkustajia - iäkkäämpiä matkustajia. Tänä päivänä myös nuoriso on toinen alan kannalta tärkeä matkustajaryhmä.

 

Borghillin vanhemmat olivat mukana jo ensimmäisellä pitkällä matkalla Turkuun Wirtasen bussilla maaliskuussa 1929. Turusta he toivat tuliaisina Borghillille nuken ja hänen veljelleen jousivetoisen peltiauton. 

 

Borghill kertoi, että kun bussit pula-aikana ajoivat puukaasuttimilla, matkustajat joutuivat yleensä ulos tuuppaamaan bussia Smisslundin-mäessä Haraldsbyssä.

 

Aikaisemmin myös Ruotsiin matkustettaessa tarvittiin passi. Borghill oli  matkustamassa Ruotsiin. Jotta hänen ei olisi tarvinnut tehdä ylimääräistä matkaa Godbyhyn passin hakuun, hän soitti nimismiehelle ja pyysi nimismiestä valmistelemaan passinsa seuraavaksi aamuksi.

 

Aamulla, kun matka Ruotsiin jo oli alkanut ja bussi oli ohittamassa Godbytä, hän pyysi kuljettajaa pysähtymään nimismiehen talon kohdalle. Passikuva kädessään Borghill koputti nimismiehen ovea, jolloin nimismies aamutakissaan tuli avaamaan ja ryhtyi kiinnittämään valokuvaa muuten valmiiksi kirjoitettuun passiin. Muut matkustajat odottivat sillä aikaa bussissa, ennen kuin matka taas pääsi jatkumaan Maarianhaminaan ja siitä edelleen Ruotsiin.

 

Kerran Borghill oli myöhässä, eikä ehtinyt syödä mitään ennen kotoansa lähtöä. Hän otti eväät mukaan ja söi ne bussissa matkalla Maarianhaminaan. Hän keksi siinä selityksen kanssamatkustajille, että syöminen ja pureskeleminen matkan aikana ehkäisee matkapahoinvointia.

 

Bussien tupakoimattomuuskieltoasiassa Borghill on ollut yksi ensimmäisistä vaikuttajista. Kun Sundqvist oli järjestämässä ensimmäistä matkaa Osloon vuonna 1960, Borghill takasi, että hän pystyy ilmoittamaan kuusi henkilöä matkalle, mikäli bussissa ei tupakoitaisi. Borghill ystävineen lähtivät mukaan. Alkuun matkalla ei tupakoitu, mutta loppupuolella kuri höltyi, kun tupakkahimoiset matkustajat eivät pidättäytyneet, vaan alkoivat tupakoida bussissa.

 

Elof Kyrkslätt taas kertoi Rudolf Lignellin 1951 uutena tulleesta Austin-bussista. Bussi oli tiivis ja matkustajat tupakoivat siinä sen verran ahkerasti, että autoon tullessa oli vaikeaa nähdä tyhjää istumapaikkaa tupakansavun lävitse. 1950-luvun loppupuolelta 1970-luvulle autoissa oli takana erillinen kevyellä seinällä erotettu tupakkaosasto.

 

 

Maarianhaminan linja-autoasemat

Maarianhaminassa linja-autojen lähtöpaikka oli alkuun Nygatanin ja Torggatanin risteyksessä, paikassa mistä tänä päivänä löydämme postin. Myöhemmin lähtöpaikka siirtyi maanviljelijöiden talon edustalle paikkaan, jossa nykyisin Sundqvistin bussiyhtiön konttori sijaitsee.

 

Bussikentällä oli 1950-luvun taitteessa ahdasta, joten Artur Sjöblomin linja lähti silloin Föglöhön paikasta, jossa nyt on Eckerö-bussiyhtiön konttori. Rudolf Eklundin bussit Eckeröhön lähtivät Nygatanilta, jossa Magazin nyt sijaitsee ja josta Röde Ormin bussit nyt lähtevät.

 

Seuraavaksi lähtöpaikat siirtyivät maanviljelijöiden talon itäpuolelle. 1980-luvun puolessa välissä lähtöpaikat siirtyivät kentälle poliisitalon länsipuolelle.

 

Bussikentällä seisoi aikoinaan uljas kuusi. Runar Roberts ei kuitenkaan pitänyt siitä, että kuusesta talvella varisi lunta auton katolla olevalle kuormalle. Hän porasi puun juureen reiän ja kaatoi siihen suolahappoa. Kohta ei enää kuusesta tippuva lumi haitannut, koska kuollut puu poistettiin kentältä.

  

Bussipysäkkikilvet

Itsehallinnon kautta maakunnassa on oma liikennelainsäädäntönsä ja omat liikennemerkkinsä. Ahvenmaalla on aikojen saatossa esiintynyt viittä eri omaa bussipysäkin kilpimallia vuosilta 1949, 1959 ja 1973. Vuosien 1959- ja 1973-malliset kilvet voivat olla kahden sävyisiä: paikallisliikennettä varten keltainen pohja, jossa musta bussi sekä kaukoliikenteen pysäkkikilpi, jossa on sininen pohja ja valkoinen bussi.

 

Lisäksi maakunnassa näkee joskus mantereelta peräisin olevia kilpiä, jotka ohjeistuksen vastaisina poikkeavat maakunnan omista kilvistä.

  

Edon huoltoasema

Maarianhaminan liepeillä oleva Edon huoltoasema ei ole muuttunut juuri nimeksikään sen jälkeen, kun se 1956 muutti nykyiselle paikalleen. Edvard Edo Karlssonin pojat, veljekset Åke ja Sven Karlsson jatkavat vielä tänä päivänä polttoainetta tankkaavien asiakkaittensa palvelemista, samaan tyyliin kuin isänsä konsanaan.

 

Moni ahvenmaalainen bussi on ollut Edon maahantuoma, koska hän edusti mm. Volvoa Oolannin maakunnassa. Edon huoltoasemalla on vielä runsas valikoima autojen varaosia mm. sytytystulppia, termostaatteja ja tuulilasin pyyhkimien sulkia. Asemalta ei kannata kysellä makeisia, jäätelöä tai iltapäivälehtiä.

 

 

Kirjastoautokokeilua bussilla

Ahvenmaalla 1970 alkanutta, alkuun vuodeksi kaavailtua kirjastoautokokeilua pidennettiin kahteen kertaan, kausille 1971 ja 1972.  Syrjäseuduilla asuvat pitivät projektiluonteisesta kokeilusta, mutta koska kaikki kunnat eivät halunneet osallistua ja kulujen jakoperusteista ei päästy yksimielisyyteen, kirjastoautotoiminta Ahvenanmaalla jäi tähän kokeiluun.

 

Vastustajat pelkäsivät, että kirjastoauto ajan myötä syrjäyttäisi paikalliskirjastot. Toiset taas pitivät kirjastoautoa kirjastopalveluja tehostavana toimintana. Lopullisesti jatko kirjastoautotoiminnalle kaatui kuntien kustannusten jakoperiaatteeseen. Kirjastoautoksi muutettu bussi ja sen kuljettaja oli vuokrattu bussiyritys A. Sundqvist Co:lta.

 

 

Liikenneonnettomuuksia busseilla

Entisaikoina tiet olivat talvisin usein erittäin liukkaita, joten kuljettajat valitsivat silloin mieluummin jään reitiksi maantien sijaan. Kirjassa on maininta kahdesta onnettomuudesta, jossa onnikka on vajonnut jään läpi.

 

Ensimmäinen näistä sattui maaliskuun alkupäivinä vuonna 1929, niihin aikoihin  kun lehdistössä juuri oli kerrottu ensimmäisistä ulkomaan matkoista bussilla. Anni Rundbergin omistaman bussin, ÅL 215, takapyörät vajosivat virtakohdassa noin neljän tuuman paksuisen jään läpi. Matkustajat loukkaantuivat rikkoutuneisiin teräviin ikkunalaseihin. Veden syvyys paikalla oli alle kaksi metriä. Auto nostettiin jäistä seuraavana päivänä.

 

Toisessa jääonnettomuudessa helmikuussa 1944 jää petti, silloin John Sjöblomin kymmenen vuotta vanhan, ÅL 253, 16-paikkaisen Chevrolet-bussin keulan alla ajoneuvon ollessa ylittämässä virtaista salmea. Kuljettaja ehti pelastua ja hän ehti myös pelastaa kuormana mukana olleita lennätinradioiden akkuja, ennen kuin auto kokonaan perä edellä vajosi jään läpi. Veden syvyys paikalla oli noin 6 metriä. Bussi muutettiin merenpohjasta noston jälkeen kuorma-autoksi.

 

 

Maakunnassa on myös maanteillä sattunut pari vakavampaa bussionnettomuutta, joissa matkustajia on loukkaantunut. Tammikuussa 1949 Rudolf Eklundin bussi, ÅL 255, Chevrolet 1939 Kaipion korilla, Rolf Mollgrenin ajamana suistui liukkaalla tiellä Bondtorpissa päin puuta ja seitsemän henkilöä loukkaantui vakavasti.

 

Vuonna 1988 Sundqvistin bussi, ÅLA 50, kolaroi Björsbyssä liukkaalla kelillä tiekunnostusauton kanssa, joka oli hiekoitustehtävissä paikalla sattuneen toisen onnettomuuden takia. Bussin matkustaja lensi lasin läpi maantielle loukkaantuen kuitenkin vain lievästi. Kolarin jälkeen vaurioitunut Wiima-kori purettiin alustalta ja Delta-Plan rakensi siihen uuden korin.

 

Busseja on maakunnassa kolme kertaa ollut osallisena kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa. Vastapuolina on näissä aina ollut kevyen liikenteen edustaja eli jalankulkija, polkupyöräilijä tai mopoilija, jotka ovat menehtyneet.

  

 

Ahvenmaan bussiomistajayhdistys

Vuonna 1947 Ahvenanmaan bussiyrittäjät perustivat yhdistyksen nimeltä Ålands Bussägarförening - Ahvenmaan bussiomistajayhdistys. Elokuussa 1949 yhdistys sai vahvemman rakenteen, kun avoin yhtiö Bert Andersson & Co - Ålands Bussbolag perustettiin sen pohjalle. Omistajat muodostuivat maakunnan bussiyrittäjistä.

 

Yhtiö, eivät sen yksittäiset osakkaat, saivat maakuntahallitukselta liikennelupia. Kuitenkin yksittäiset osakasyrittäjät hoitivat liikenteen itsenäisesti, vaikka  yhtiö vastasi kokonaisuudessaan liikenteen hoidosta. Yhtiön toimisto välitti myös linja-autojen tilausajoja. Nämä ajot jaettiin osakkaille heidän omistamiensa linja-automäärien suhteessa.

 

Vaikkakin yhtiön jäsenet olivat kilpailijoita keskenään, tästä yhteistyöstä koitui perusta Ahvenanmaan linja-autoliiton perustamiseen. Yhtiön toiminta loppui, kun Ahvenanmaan linja-autoliitto perustettiin.

  

Ahvenanmaan linja-autoliitto

Ålands Bussförbund r.f. –Ahvenanmaan linja-autoliitto perustettiin toukokuussa 1984 hoitamaan ahvenmaalaisten bussiyhtiöiden etuja. Jäsenyrityksiä olivat Williams Buss Ab, Vårdö Busstrafik Ab, Finströms Bussbolag, A. Sundqvist & Co ja kauppayhtiö Röde Orm.  Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin puheenjohtajaksi Ulf Grüssner ja muita hallituksen jäseniä olivat Vidar Williams (varapuheenjohtaja), Runar Jansson (sihteeri), Bo Meklin (rahastonhoitaja), Herbert Andersson ja Per-Erik Mattsson. Liitto merkittiin yhdistysrekisteriin 12.11.1985.

 

Yhdistyksen tarkoituksena on ajaa jäsentensä etuja alalla, pois lukien asiat, jotka suoraan koskevat jäsenyrityksiä työnantajina:

- valvoa ja kehittää bussiliikennettä maakunnassa niin, että se parhaimmalla tavalla palvelee mahdollisimman suurta osaa väestöstä,

- sovittaa jäsenistön edut matkustajiin, viranomaisiin ja muihin yhteisöihin päin, 

- vastustaa epätervettä ja vahingoittavaa kilpailua,

- neuvotella viranomaisten kanssa yhteisistä asioista, kuten matkustusmaksuista, tuista, liikennejärjestelyistä, pääteasemista ja tele-yhteydenpitojärjestelmistä,

- toimia lausunnonantajana liikennekysymyksissä ja

- ylläpitää ja kehittää suhteita muihin linja-autoalan järjestöihin ja yrityksiin.

  

Maakuntaliikenne – Ahvenanmaanliikenne

Maakuntahallitus palkkasi 1988 Bornholmilaisen liikennekonsultin suunnittelemaan Ahvenanmaan liikennettä. Selvitys johti siihen, että maakuntaliikenne käynnistyi, 1990 lähtien nimellä Ahvenanmaanliikenne.

 

Bussien lähtöajat Maarianhaminasta yhtenäistettiin lähteväksi viisi minuuttia yli tasatunnein. Linjat numeroitiin 1-5. Vuodesta 2001 alkaen Finströmin linja nro 21 muutettiin linjaksi 6. Linjoille 1-5 lisättiin arkisin iltavuoro lähteväksi klo. 22.05.

 

Kuljettajat alkoivat tästä lähtien antaa matkalipun osoitukseksi maksun suorittamisesta.

 

Ahvenanmaanliikenne julkaisee yhtenäisen aikatauluston ja liikennekartan, jossa on mukana bussiliikenne, maakuntalautat, lauttaliikenne mantereelle ja Ruotsiin, lentoliikenne ja tavaralinjat. Ahvenanmaanliikenne kuulu maakuntahallituksen meriliikenneosaston alaisuuteen, joka hoitaa myös mm. autojen paikkavaraukset maakunnan vapaasti liikennöiville autolautoille, lipunmyyntiä ja tiedotusta.

  

Linjaliikenne yhteiskunnan tukemaa

Maakuntalaissa on määrätty, että harjoittaakseen tilausliikennettä maakunnan alueella pitää yrittäjällä olla voimassa oleva linjaliikennelupa. Tilausliikenne ei saa häiritä vakituista linjaliikennettä.

 

Vuoden 2004 alussa seuraavilla yrittäjillä oli ammattimaiseen liikenteeseen oikeuttava linjaliikennelupa Ahvenmaalla: Williams Buss Ab, Sundqvists Buss Ab,

Röde Orm Ab, J. Vainion Liikenne Oy, Roine Karlsson.

 

Liikennelupa ei ainoastaan oikeuta ajamaan määrättyjä vuoroja, vaan se myös velvoittaa luvanhaltijaa suorittamaan tehtävänsä. Koska liikenne ei aina ole ollut kannattavaa, maakunta on maksanut tukiaisia saadakseen yhteiskunnan kannalta tarpeellisen liikennöinnin jatkumaan.

 

Tähän saakka linjanhaltija on yksinvaltiaasti saanut ajaa linjansa, mutta nyt vuonna 2004 maakunta on päättänyt tutkia, voitaisiinko yhteiskunnan tukea saavat linjat tulevaisuudessa kilpailuttaa.

 

Helmikuun alusta vuodesta 2000 lähtien Maarianhaminan kaupungin sisäinen liikenne on ollut kaupungin kustantamaa ja matkustajille täysin ilmaista. Näitä linjoja liikennöidään arkisin Röde Ormin busseilla.

  

Bussiyrittäjät ja heidän ajoneuvokalustonsa

 Ahvenanmaalaisten bussien lukumäärä on 1950-luvulta lähtien pysynyt noin 30 – 40 ajoneuvon tuntumassa.

 

1. tammikuuta 2004 Ahvenanmaan maakunnassa oli 32 bussia luvanvaraisessa liikenteessä. Bussit jakautuivat seuraavien yrittäjien kesken:

Williams Buss Ab, Eckerö, 12 bussia,

Sundqvists Buss Ab, Saltvik, 12 bussia,

Röde Orm Ab, Finström, 7 bussia

ja Roine Karlsson, Sund, 1 bussi.  

Tilanne 15.8.2007:
Williams Buss Ab, 11 bussia
Sundqvist Buss Ab, 11 bussia
Stadsbussen i Mariehamn Ab, 5 bussia
Röde Orm Ab, 2 bussia 
Sunds Taxi & Buss, 3 bussia

  Kirjassa on luetteloitu kaikki saarivaltakunnan bussiyrittäjät, heidän ajoneuvonsa ja tiedossa olevat kuljettajansa ryhmiteltyinä pääasiallisesti kunnittain bussiyrittäjien ja bussien kotipaikkakunnan mukaan.

  Kirjan kappale, joka käsittelee Brändön kunnassa liikennöivää J. Vainion Liikenne Oy:ta Salosta ja sen edeltäjää Matka-Autot Oy:ta Turusta, on käännetty suomeksi kokonaisuudessaan.

                    Suomenkielinen lyhennelmä: Tom Rönnberg, Espoossa, helmikuussa 2004.

  

 

Tällä sivulla on käynyt vieraita yhteensä 20.3.2006 jälkeen      
Vuonna 2007  7.310 vieraita